"Äiti — pelkäätkö sinä?"
Ingebjørg Jonintytär pudisti päätään.
"En. Jumala on antava meidän voittaa, sillä meidän puolellamme on oikeus." Nähdessään tyttärensä ilmeen hän lisäsi, kasvoilla hymy, josta Ingunn ei pitänyt — se oli niin kummallinen ja ovela: "Katsohan, tyttäreni — on onni meille, että Maunu-kuningas kuoli nyt keväällä. Meillä on ystäviä ja sukulaisia niiden miesten joukossa, jotka nyt saavuttavat suurimman vallan — sanoo Kolbein. Ja heidän joukossaan on monta, jotka soisivat Mattiaksen — muistatko sinä, minkä näköinen hän on, ei, ethän sinä voi muistaa — hän on lyhytkasvuinen — niin, jotka soisivat hänen olevan päätä lyhyemmän. Ingebjørg-kuningatar ei pitänyt hänestä. Ymmärräthän sinä nyt, että muuten hän ei olisi parastaikaa Biridissä, kun kaikki ritarit ja paronit ovat kokoontuneet Bjørgviniin uuden kuninkaan kruunajaisiin."
Hän puhui puhumistaan heidän kävellessään aidan viertä pitkin. Ingunnin olisi kovin tehnyt mieli puhua äidille Olav Auduninpojasta, mutta hän ymmärsi äidin olevan niin omissa ajatuksissaan, ettei hän välittäisi kuulla muusta. Jotakin hänen kuitenkin täytyi saada sanotuksi.
"Eikö ollut paha, ettei Olav ehtinyt noutaa kirvestään sitä ennen?"
"Kyllä sinun isäsi on pitänyt huolen siitä, että kaikilla niillä, jotka hän otti mukaansa, oli riittävästi aseita", sanoi talon emäntä. "Steinfinn ei olisi ottanut mukaan koko poikaa, mutta tämä pyysi itse —."
"Sinun on kylmä", sanoi äiti hetken kuluttua. "Ota vaippa yllesi —."
Ingunnin vaippa riippui yhä äidin tuvassa — hän ei ollut tuonut sitä sieltä viimeisten kahden viikon aikana, vaan käyttänyt Olavin juhlaviittaa päällysvaatetta tarvitessaan. Äiti seurasi häntä sisään. Hän puhalsi hiillokseen ja sytytti lyhdyn.
"Isäsi ja minun oli tapana muuttaa suureen parvitupaan nukkumaan kesäisin —; jos me olisimme maanneet siellä sinä yönä, jolloin Mattias hyökkäsi taloon, ei hän olisi voinut yllättää Steinfinniä äkkiarvaamatta. Meidän on turvallisinta nukkua siellä siihen asti kun Steinfinn saa maanrauhan."
Suureen parveen ei mennyt mitään ulkoportaita, sillä sitä käytettiin talonväen kalleuksien kätkönä. Ala-aitasta veivät vain tikapuut sisäteitse parvelle. Ingunn ei ollut käynyt siellä monta kertaa; jo siellä vallitseva ilmakin teki hänet juhlalliseksi. Sänkypatjojen ja nahkasien välissä riippui väkevähajuisia yrttipusseja — kaikki nuo katosta riippuvat tavarat näyttivät vähän kammottavilta. Seinävierillä oli suuria arkkuja. Ingunn valaisi lyhdyllä Olavin arkkua — se oli vaaleata lehmuspuuta ja kauniisti veistetty.