"Sinä taidat tarkoittaa, että hänen olisi pitänyt nostaa valituksia ja riitoja kuten sinun isäsi."
Arnvid asettui välittäjäksi ja sai heidät pysymään sovussa. Einar jatkoi:
He pääsivät huomaamatta pihalle, ja muutamia miehiä asettui vahdeiksi niiden rakennusten eteen, joissa voitiin ajatella miehiä nukkuvan, mutta Steinfinn ja Kolbeininpojat lähtivät Arnvidin, Olavin ja viiden rengin kera päätupaa kohti. Kolbein jäi ulos. Sisällä nukkuvat miehet kavahtivat hereille, kun ovi murrettiin auki — jotkut alastomina ja jotkut alusvaatteisillaan, mutta kaikki etsien aseitaan. Siinä oli Mattias ja muuan hänen ystävänsä, talon vuokramies ja hänen keskenkasvuinen poikansa sekä kaksi renkiä. Syntyi lyhyt ottelu, mutta uniset talon miehet joutuivat pian tappiolle. Sitten kohtasivat Steinfinn ja Mattias toisensa.
"Olipa tämä yllätys — sinäkö se todellakin olet kululla näin anivarhain aamulla, Steinfinn", sanoi Mattias. "Sinulla oli ennen hyvä unen lahja, muistaakseni ja niin kaunis vaimokin vierelläsi."
"Hän juuri lähetti minut tänne tuomaan terveisiä sinulle", sanoi Steinfinn. "Hän ihastui sinuun silmittömästi, kun viimeksi meillä kävit — eikä hän ole voinut unohtaa sinua sen jälkeen. — Mutta pane nyt päällesi", virkkoi hän "minusta on aina ollut kunnotonta koskea alastomaan mieheen." Mattias lensi tummanpunaiseksi nuo sanat kuullessaan, mutta kysyi sitten välinpitämättömäksi tekeytyen:
"Onko minun lupa ottaa rautapaitanikin — koska kerran näyt tahtovan osoittaa jalomielisyyttä?"
"Ei", vastasi Steinfinn. "Sillä minä en ole ajatellut päästää sinua hengissä kohtauksestamme. Mutta minä voin kernaasti riisua omani."
Steinfinnin riisuessa haarniskaansa piteli Kolbein, joka nyt oli tullut sisään, ja eräs miehistä Mattiasta. Se ei ollut tämän mieleen, mutta Steinfinn sanoi nauraen: "Sinä taidatkin olla kutkuisempi kuin minä — sinä et siedä kosketettavan paljaaseen nahkaasi!" Tämän jälkeen antoi Steinfinn Mattiakselle aikaa pukeutua ja vielä ottaa kilvenkin suojakseen. Sitten he hyökkäsivät vastakkain.
Nuoruudessa Steinfinniä oli pidetty mitä taitavimpana aseenkäyttäjänä, mutta tuo taito oli unohtunut viime vuosina; kävi pian ilmi, että Mattias, vaikka oli pieni ja hintelä, voittaisi vastustajansa. Steinfinnin täytyi peräytyä askel askeleelta; hän alkoi hengittää raskaasti — ja äkkiä Mattias antoi hänelle iskun, joka esti häntä käyttämästä oikeata kättään. Steinfinn vaihtoi miekan vasempaan käteen — molemmat miehet olivat aikaa sitten viskanneet pois hylyiksi hakatut kilpensä. Mutta nyt alkoi Steinfinnin miehistä heidän isäntänsä asema näyttää pahalta, ja Kolbeinin viittauksesta juoksi eräs hänen miehistään Steinfinnin rinnalle. Mattias joutui siitä vähän hämmennyksiin, ja silloin Steinfinn antoi hänelle surmaniskun.
"Mutta taistoon otti osaa vain kaksi miestä, me näimme sen kaikki", sanoi Arnvid.