"Minä tiedän kyllä, että aika on sopimaton", sanoi Olav kiihkeästi. "Mutta kun meitä kaikkia nyt odottavat suuret tapaukset, on minusta hyvä saada selväksi se, mikä voidaan selvittää. En myöskään tiedä, tietävätkö muut kuin Steinfinn siitä, mitä hän ja isäni ovat päättäneet meidän rahoihimme nähden."
Kun ei Arnvid vieläkään vastannut, sanoi Olav:
"Minulle on hyvin tärkeätä, että saan ottaa Ingunnin vastaan hänen oman isänsä kädestä."
"Minä ymmärrän sen", sanoi Arnvid.
Vähän tämän jälkeen Olav kuuli hänen nukkuneen.
Pienet auringonnuolet katosivat. Olav istui yksin hereillä pimeässä tuntien levottomuuden kalvavan itseään aivan kuin kipu sydänalassa.
Hänen täytyi saada selvitetyksi se, mikä oli joutunut sotkuksiin. Hän oli nyt oppinut tietämään hyvien aikeiden mitättömyyden — oli turha kääntyä takaisin väärältä tieltä, jolle hän ja Ingunn olivat joutuneet. Ja hän tunsi sielunsa käyneen karkeammaksi ja töykeämmäksi tuosta uudesta tiedosta. Mutta sitä hän ei tahtonut, että hän olisi joutunut seisomaan Steinfinnin paarien ääressä hänen salavävynään. Salainen häpeä on raskas taakka, sen hän nyt tiesi.
Ennen kuin Steinfinn kuolee, täytyy hänen antaa minulle Ingunn. Minä ymmärrän sen, oli Arnvid sanonut —. Olav tunsi koko ruumistaan polttavan: mitä Arnvid ymmärsi? Palatessaan tupaan makuukomeroonsa päivän noustessa ei hän ollut varma siitä, oliko Arnvid nukkunut vai ollut ainoastaan nukkuvinaan —.
Hän hypähti paikaltaan, kun lattialuukkua kohotettiin. Naiset toivat valoa ja ruokaa sairaalle. Epäselvästi, aivan kuin varjoina, muisti Olav äskeisessä unenhorteessa näkemänsä kuvat: miten hän oli kulkenut Ingunnin kanssa ruohikkorantaa; he olivat astuneet puron laitaa, joka virtasi lammesta — sitten hän oli tämän luona aitassa. Muisto kuumista hyväilystä sekoittui jollakin tapaa louhikkoiseen kalliorotkoon. Hän piti muka Ingunnia sylissään, mutta samalla hänestä tuntui kuin hän olisi nostanut tämän suurien tuulenkaatopuiden yli. Viimeksi hän oli nähnyt unta, että he astuivat rotkossa kulkevaa polkua ja tulivat sen suulle, mistä näkyi laakso ja syvällä laaksossa oleva järvi.
— Se tiesi kai sitä, että hän ja Ingunn pian joutuisivat lähtemään yhdessä seudulta pois, koki hän uskoa.