Steinfinn virui pitkänään lopen uuvuksissa. Kuume ei ollut erittäin korkea tänä yönä, mutta puheltuaan pitkään veljiensä kanssa illalla hän oli rasittunut. Kun hänen haavansa oli hoidettu, oli hän ollut niin vaivaantunut, että kyyneleet olivat vierineet hänen partaansa Dallan puristaessa kerran kovemmin saadakseen ulos visvan.
Vihdoin viimeinkin, keskellä yötä, Steinfinn näytti voivan nukkua rauhallisemmin. Mutta Arnvid ja Olav jäivät istumaan — kunnes huomasivat väsymyksen käyvän niin ylivoimaiseksi raskaassa ilmassa, että heidän oli vaikea pysyä valveilla.
"No niin —", kuiskasi Arnvid. "Tahdotko, että etsimme tuota sormusta?"
"Kai meidän täytyy." Koko Olavin olemus kuristui kokoon hänen tätä sanoessaan — ja otti se Arnvidinkin luonnolle —. Ääneti kuin varkaat he tarkastivat Steinfinnin vaatteet ja tyhjensivät hänen avaimensa rahamassista. Kaiken aikaa Olavin mielessä väikkyi ajatus, että se, joka kerran on astunut pois kunnian tasaiselta tieltä, joutuu helposti harhaan, jolloin hänen ehkä täytyy tehdä montakin syrjähyppyä. Mutta hän ei tiennyt mitään muuta keinoa —.
Mutta näin pahalta kuin hänestä nyt tuntui, kun hän oli polvillaan Steinfinnin vaatearkun ääressä Arnvidin kanssa, hänestä ei ollut kuitenkaan tuntunut milloinkaan. Tuon tuostakin he vilkaisivat sänkyyn päin. Tämä oli ruumiin ryöstöä.
Arnvid löysi rautakierteillä ympäröidyn arkkusen, missä Steinfinn säilytti kalleimpia korujaan. Heidän täytyi koettaa avainta toisensa jälkeen ennen kuin löysivät sellaisen, joka soveltui lukkoon.
Kyykkysillään istuen he kaivelivat solkia, ketjuja ja nappeja. "Se on tämä", sanoi Olav huokaisten syvään sanomattoman keventyneesti.
Nyt he katsoivat yhdessä sormusta valoa vasten. Se oli kultaa ja siinä oli iso vihreä kivi. Arnvid selitti kirjoituksen, joka kiersi Jumalan äidin ja lapsen kuvaa. Kuvassa nämä istuivat pienen katoksen alla, polvistuva nainen sivullaan; se kuului: Sigillum Ceciliae Beornis Filiae.
"Otatko sinä sen itsellesi?" kysyi Arnvid.
"En. Ei suinkaan sillä ole mitään arvoa — todistuskappaleena — ellei sitä löydetä Steinfinnin kätköistä hänen kuoltuaan?" arveli Olav.