Steinfinninpojat istuivat siinä sen näköisinä, kuin asia olisi mietittänyt heitä ankarasti. Ystävänsä puhuessa Olav oli seisonut tämän edessä pöydän ulkolaidan puolella. Hän seisoi suorana, levolliset, kalpeahkot kasvot Ingunnin setiä kohti kääntyneinä. Väliin hän nyökkäsi vahvistavasti Arnvidin sanoille.
Viimein Kolbein Torenpoika vastasi:
"On totta, Olav, että me tiedämme kerran olleen puhetta sinun isäsi ja meidän veljemme välillä siitä, että sinä naisit jonkun hänen tyttäristään. Eikä sinun pidä uskoa, ettemme ymmärtäisi hyvää tarkoitustasi. Mutta on toinen juttu, toivoisivatko sinun sukulaisesi nykyisissä oloissa yhtä kernaasti tätä naimaliittoa, — veljentyttäremme ja sinun välillä — ja antaisivat siihen suostumuksensa. Mutta tähdellisin seikka on se, että meidän on nyt tarvis saada sukulaisiksemme miehiä, joilla on valtaa ja mahtavia omaisia, ja niitä sinulla ei ole. Turva on meille tärkeämpi kuin rikkaus — ja luulemme sinun ymmärtävän tämän, koska olet osoittanut tarjouksellasi olevasi ikäiseksesi harvinaisen ajattelevainen. Mutta koska Steinfinn silloin lupasi isällesi toimittaa sinulle hyvän naimakaupan, tahdomme mielellämme auttaa sinua siinä. Steinfinnin tyttäriin nähden olemme ajatelleet toisin — mutta älä anna mielesi masentua siitä. Jumalan avulla toivomme voivamme järjestää sinulle naimakaupan, joka on kaikissa suhteissa yhtä hyvä ja joka paremmin soveltuu sinun iällesi — sillä sinä olet niin nuori, ettei sinulle sovi samanikäinen morsian; joko sinun on saatava vaimo, joka on sinua vanhempi ja ymmärtävämpi, tahi kihlattava nuori neito sekä odotettava häntä, kunnes itse olet täydessä iässä."
Olavin kasvot olivat alkaneet punoittaa Kolbeinin puhuessa. Mutta ennen kuin hän ehti puuttua puheeseen, sanoi Arnvid sukkelaan:
"Tällä seudulla ovat kaikki pitäneet Olavia ja Ingunnia kihlattuna parina — ja minä olin itse läsnä, kun Steinfinn vahvisti päätöksen kädenlyönnillä —."
"Ei, ei se ole niin", sanoi Kolbein. "Minä olen kuullut kerrottavan, että se oli pelkkää leikkiä — Steinfinn ja Audun olivat myöhemmin puhuneet, että hyvä olisi, jos leikistä kerran tulisi tottakin. Ja totta siitä olisi saattanut tullakin, ellei veljemme olisi joutunut onnettomuuksiin. Mutta koska siis tuota kihlausta ei koskaan ole solmittu —"
"Sormus, jolla minä kihlasin Ingunnin, on Steinfinnin koruarkussa, minä tiedän sen", keskeytti Olav kiivaasti.
"Voit tietää; ei Steinfinn ole hävittänyt mitään sinulle kuuluvaa omaisuutta, Olav poikaseni, ja sukulaisesi voivat todistaa, ettei siitä ole puuttuva ainoatakaan nappia, kun he ottavat sen vastaan sinun nimessäsi."
Olav hengitti pari kertaa kiivaasti ja lyhyeen. Kolbein jatkoi:
"Ymmärräthän sinä, Olav, etteivät järkevät miehet kihlaa lapsiaan juovuspäissä —"