"Oli onni, että hillitsit itsesi sen verran, ettei Kolbeinin ja sinun välilläsi syntynyt toraa", sanoi Arnvid heidän riisuutuessaan pimeässä patsaiden takana.
Olav puhisi kiukusta. Arnvid sanoi:
"Muuten olisi voinut käydä niin, että Kolbein olisi käskenyt sinun lähteä talosta heti. Älä anna hänen huomata, että sinulle on hyvin tärkeätä, saatko Ingunnin vai jonkun toisen vaimon, niin se käy helpommin."
Olav oli vaiti. Hänen oli ollut tapana nukkua ulommaisena vuoteessa, mutta heidän aikoessaan nyt asettua sijoilleen pyysi Arnvid:
"Anna minun nukkua laidalla tänä yönä, hyvä ystävä — tämän iltainen olut ei ollut hyvää; minä tunnen sen kääntävän mieltäni."
"Ei se tehnyt hyvää minullekaan", sanoi Olav naurahtaen lyhyeen.
Mutta hän paneutui kuitenkin seinän puolelle. Arnvid oli juuri vaipumaisillaan uneen huomatessaan Olavin kohoavan makuulta ja aikovan kiivetä hänen ylitseen.
"Minne sinä menet?" kysyi ystävä tarttuen häneen.
"Minua janottaa", mutisi Olav. Arnvid kuuli hänen hapuilevan sinne päin, missä vesikorvo seisoi; sitten hän kouhaisi vettä ja joi.
"Tule nukkumaan nyt", pyysi Arnvid.