Hetken kuluttua Olav todellakin tassutti takaisin, kömpi sänkyyn ja paneutui pitkäkseen.
"On paljon parempi, ettet sinä kerro Ingunnille, minkä vastauksen saimme, ennen kuin olemme neuvotelleet siitä, mitä meidän nyt on tehtävä", kuiskasi Arnvid vakavasti.
Olav oli kauan hiljaa ennen kuin vastasi:
"Taitaa olla". Hän huokasi syvään. "Olkoon sitten."
Arnvid tunsi rauhoittuvansa hiukan tämän jälkeen. Mutta hän ei uskaltanut nukkua ennen kuin kuuli toisen olevan sikeässä unessa.
VIII
Lunta tuli tupruten Olavin astuessa ulos pihamaalle iltahämärissä Pyhän Katariinan päivänä. Se oli tämän syksyn ensi lumi — askeleen jäljet jäivät lumiseen iljanteeseen hänen juostessaan mäkeä alas talliin.
Hän jäi seisomaan hetkeksi tallin ovelle katsellen valkoiseen myllerrykseen. Hän räpytti silmiään lumihiutaleiden takertuessa hänen pitkiin ripsiinsä; se tuntui kuin keveältä hyväilyltä. Metsä, joka ympäröi taloa pohjoisessa ja idässä henkien pimeyttä ja kolkkoutta syksyöinä, oli nyt tullut lähelle ja hohti tuiskun ja hämärtyvän illan läpi aivan kuin valkoinen, ystävällinen seinä. Olav seisoi siinä hyvillään lumen tulosta.
Tallista kuului kovaäänistä puhetta — ovi ammahti auki hänen takanaan ja sieltä syöksähti mies aivan kuin ulos viskattuna. Hän törmäsi Olavia vastaan, ja molemmat kellahtivat kumoon. Mies nousi jaloilleen, huusi jollekin, joka seisoi tallin ovella mustana lyhdyn heikossa valossa:
"Tässä on toinenkin, jolle voit näyttää miehuuttasi, Arnvid" — ja katosi samassa lumipyryyn ja pimeään.