He ratsastivat rinnettä alas jo kaksi päivää sanotun jälkeen ja saapuivat kaupunkiin myöhään illalla. Neidot nukkuivat pitkään seuraavana aamuna, ja Olav sanoi käyvänsä sepän luona kirvestään hakemassa sillä aikaa kun toiset laittautuivat Kristuksenkirkkoon viimeiseen aamumessuun.
Nämä olivat jo lähteneet matkaan hänen tullessaan takaisin majalaan. Hän kiiruhti perästä, lumi kirskui hänen jalkainsa alla — oli tullut raikas, selkeä päivä. Kellot kaikuivat selvästi kirkkaassa pakkassäässä, ja taivas kellersi etelässä valkoisten selänteiden ja sinimustan veden yllä. Hän näki toiset kirkonportilla ja juoksi heidän jälkeensä.
Ingunn kääntyi häneen päin punehtuen kuin ruusu — Olav huomasi hänellä valkoisen otsavaatteen kasvojen ympärillä aivan kuin nuorilla aviovaimoilla. Hänkin punastui, hänen sydämensä alkoi sykkiä — nyt oli tosi edessä; oli aivan kuin hän ei olisi huomannut sitä ennen. Nuorena, vailla sukua ja ystäviä hän oli ryhtynyt tähän — ja Ingunn oli nyt hänen vaimonsa. Häntä kainostutti kauheasti kulkea tällä lailla hänen seurassaan. Suorana kuin kynttilät, tuijottaen suoraan eteensä he astuivat rinnakkain kirkkomäkeä ylös.
Suuruksen jälkeen Olav seurasi Arnvidia piispankartanoon. Hänestä tuntui pahalta heidän kulkiessaan, eikä asia parantunut siitä, kun hän joutui istumaan ja yksin odottamaan piispan holvituvassa erään papin vietyä Arnvidin muassaan Torfinn-herran luo piispan makuukamariin.
Odotusaika venyi venymistään. Olav ei ollut milloinkaan ennen käynyt holvituvassa, se oli näkemisen arvoinen. Kattokin oli muurattu ja kupumainen, eikä valoa tullut sisään muualta kuin takaseinällä olevasta pienestä lasi-ikkunasta; mutta ei siellä ollut sentään kovin pimeä, sillä seinät olivat valkoisiksi kalkitut ja niihin oli maalattu värillisiä kukkia ja linnunkuvia seinävaatteen korkeudelle asti. Tulisijaa ei näkynyt missään, mutta kohta hänen tultuaan sisään ilmestyi ovesta kaksi miestä kantaen isoa hiiliastiaa, jonka he asettivat keskelle lattiaa. Olav meni lämmittelemään käsiään sen ääreen, kun kävi liian ikäväksi istua penkillä värisemässä. Hän sai olla yksin suurimman osan aikaa, eikä hän viihtynyt tässä huoneessa; se muistutti kirkkoa ja teki hänet levottomaksi.
Sitten tuli sisään kolme matkatamineihin sonnustautunutta miestä; he asettuivat hiilivadin ympärille puhellen keskenään, eivätkä he olleet huomaavinaan penkillä istuvaa nuorukaista. He puhuivat riita-asiastaan — jostakin kalastusoikeudesta. Kaksi vanhinta oli talonpoikaa, kotoisin Fagabergin puolelta, nuorempi mies oli pappi ja toisen talonpojan poikapuoli. Olav alkoi tuntea itsensä perin nuoreksi ja kokemattomaksi — ei tainnut olla helppo saada osakseen huomiota täällä. Hetken kuluttua tuli joku piispan palvelijoista hakemaan miehiä ulos. Olavin olisi myös tehnyt mieli lähteä pihaan — siellä oli paljon nähtävää. Mutta hän tuumi, ettei se tainnut käydä päinsä; hänen täytyi istua siinä missä istui.
Vihdoinkin Arnvid tuli hyvin kiireesti sisään, tarttui miekkaansa ja sitoi sen vyölleen kertoen, että piispa oli lähdössä erääseen taloon Vangiin ja oli pyytänyt häntä mukaansa. Hän ei ollut ehtinyt puhua piispalle paljon Olavin asiasta — ihmisiä oli tullut ja mennyt koko aamun. Piispa ei ollut puhunut paljoa, mutta oli kutsunut Arnvidin ja Olavin vieraikseen piispankartanoon, niin että nyt sai Olav lähteä takaisin majalaan ja muuttaa tänne hevosensa ja tavarat.
"Entä neidot — eiväthän he voi jäädä sinne?"
"Eivät", sanoi Arnvid. Heidän tuli asua eräässä talossa alhaalla kaupungissa kahden hurskaan eläkenaisen luona, joilla oli siellä vierastupa. Sinne oli näinä päivinä tuleva myös Magnhild-rouva, Steinfinnin sisar, Bergistä; piispa oli luvannut lähettää hänelle sanan huomenna. "Piispa sanoi, ettei sinun pidä tavata Ingunnia ennen kuin asia on selvitetty — paitsi tietysti kirkossa, missä voitte tavata toisenne ja puhua keskenänne". Arnvid törmäsi ulos.
Olav kiiruhti majalaan, mutta sinne oli jo tullut toinen eläkenaisista, ja Ingunn ja Tora seisoivat lähtövalmiina. Hän ei siis saanut puhutuksi Ingunnille. Ingunn oli surullisen näköinen Olavin ojentaessa hänelle kätensä hyvästiksi. Mutta Olav sanoi Toralle, niin että sisar saattoi kuulla, piispan ottaneen heidät suopeasti vastaan; oli kovin ystävällistä, että he kaikki kolme saivat olla hänen vierainaan.