Piispa pudisti päätään.
"Miten sinä voit ajatella, että te, lapsiparat, olisitte kuuluneet toisillenne lain määräämällä tavalla, ilman sukunne läsnäoloa ja kuulutusta, vaikka olettekin maanneet yhdessä omasta tahdostanne! Velvollisuuden te olette saaneet niskoillenne, koska kerran itse katsotte solmineenne naimaliiton — olette nyt kuolemansynnin uhalla sidotut elämään yhdessä, kunnes kuolema teidät erottaa tahi elämään yksin, ellemme saa aikaan sovintoa hänen naittajainsa ja sinun naittajaisi kesken. Mutta et sinä ole tullut täysi-ikäiseksi moisen avioliiton kautta, eivätkä sinun omaisesi saata vaatia sinulle minkäänlaisia myötäjäisiä, ennen kuin olet notkistanut polvea Torenpoikien edessä sekä maksanut sakot — eikä olisi heidän tapaistaan luovuttaa sinulle vapaaehtoisesti sellaisia myötäjäisiä, joita sinun säätyisesi mies voisi vaatia vaimonsa keralla tavallisissa oloissa. Tämä leikki saattaa käydä sinulle kalliiksi, Olav. Saat maksaa sakkoa kirkolle siitä syystä, että vietit häitä salaa. Kirkko vaatii kaikkia erehtyneitä lapsiaan tekemään niin; sillä avioliittoasioissa tulee menetellä avoimesti, säädyllisesti ja ymmärtävästi. Muuten voisivat liian monet nuoret parit tehdä kuten sinä: sinä ja tämä nuori nainen olette Jumalalle antamanne lupauksen sitomia, mutta kenenkään ei ole pakko antaa sinulle apua tai oikeuksia, koska kukaan ei ollut läsnä, ei luvannut mitään tai taannut puolestasi silloin kun sidoit itsesi."
"Herra", sanoi Olav. "Minä luulin, että te olisitte turvamme — koska itse käskette meidän pysyä siinä, mitä olemme toisillemme luvanneet —."
"Jos olisit antanut asiasi kirkon käsiin heti, kun ymmärsit neidon setien aikovan haastaa riitaa kihlauksen pätevyydestä — silloin olisit tehnyt oikein. Silloin olisit voinut vaatia minun toimitusmiestäni, herra Arindbjørn Skolpia, kieltämään Kolbeinia kirkonkirouksen uhalla naittamasta Ingunnia toiselle miehelle, ennen kuin oli selvitetty, oliko sinulla oikeus tuohon naimakauppaan."
"Paljonkohan Kolbein olisi välittänyt siitä —."
"Hm. Tiedätpäs sinä sen. Lakia sinä et tunne, mutta tunnet laittomuuden —." Piispa liikutteli käsiään viitan alla. "Muista kuitenkin, että Kolbeinilla ja Ivarilla on jo ennestäänkin niin paljon raskauttavia riita-asioita, ettei heidän luulisi olevan kovin kärkkäitä saamaan niskoilleen uutta murhajuttua."
"Minä luulin asian olevan selvän sillä", jatkoi Olav itsepäisesti, "että Ingunnin isä oli kädestä pitäen luvannut isälleni antaa neidon minun vaimokseni."
"Ei". Piispa pudisti päätään. "Kuten jo sanoin, olet sinä saanut niskoillesi velvollisuuksia, mutta et minkäänlaisia oikeuksia. Jos olisit jättänyt asian herra Arindbjørnin huostaan tytön vielä ollessa neito, olisit voinut saavuttaa paljon enemmän kuin nyt. Joko heidän olisi täytynyt antaa sinulle sekä tyttö että hänelle kuuluva omaisuus tai olisitte voineet erota ja olla vapaat solmiamaan toisen naimakaupan. Mutta nyt, poikani, emme voi tehdä muuta kuin rukoilla Jumalaa auttamaan sinua, ettet miehuusikääsi tultuasi katuisi sitä, että sidoit kätesi ja jalkasi salaa ja ummessa silmin, ennen kuin olit jättänyt taaksesi lapsuuden."
"Sitä päivää ei ole tuleva", sanoi Olav kiivaasti, "jolloin minä katuisin, etten antanut Kolbein Borghildinpojan nitistää minulta sitä, mikä oli minulle tuleva —."
Piispa katsoi häneen tutkien, ja Olav jatkoi: