"Ja niin te lapsukaiset pujahditte morsiusvuoteeseen vain ollaksenne kuuliaiset isäinne tahdolle?"
"Herra!" pääsi Olavilta nyt puoliääneen, ja hän punastui uudelleen. "Ingunn ja minä olemme yhdenikäiset ja meidät on kasvatettu yhdessä kuin veli ja sisar pienestä asti. Seitsemännestä ikävuodestani olen elänyt kaukana kaikista sukulaisistani. Ja kun hän kadotti sekä äidin että isän, hän turvautui minuun. Silloin me päätimme, ettemme antaisi heidän erottaa meitä toisistamme."
Piispa taivutti päätään hitaasti, ja Olav sanoi kiihkeästi:
"Herra — minusta olisi suuri häpeä sekä itselleni että isälleni, jos minun olisi ratsastettava ilman morsianta Frettasteinistä, missä kaikki ovat pitäneet meitä kihlattuina kymmenen vuoden ajan. Mutta ajattelin niinkin, että kun saavun kotiseudulle, missä minulla ei ole ainoatakaan tuttua ihmistä, tahtoisin vaimokseni sen, jonka ystävä olen ollut lapsuudenpäiviltä asti."
"Vanhako olit vanhempiesi kuollessa, Olav?" kysyi piispa.
"Seitsenvuotias isäni kuollessa. Äidittömäksi jäin jo syntymishetkelläni."
"Minun äitini elää vieläkin." Torfinn-herra jäi istumaan ääneti.
"Ymmärrän, ettet sinä tahtoisi kadottaa kasvinsiskoasi." Hän nousi, ja
Olav ponnahti paikalla pystyyn. Piispa sanoi:
"Sinä tiedät, Olav, ettet ole äiditön ja orpo — sitä ei ole kukaan kristitty. Sinulla, kuten meillä kaikilla, on mahtava veli, Kristus, ja Hänen äitinsä, taivasten valtiatar, joka on myös sinun äitisi — ja hänen luonaan on nyt varmaan sinun oma äitisi, joka synnytti sinut. Olen aina uskonut Pyhän Neitsyt Maarian rukoilevan poikaansa erityisesti niiden lapsien puolesta, joiden täytyy kasvaa täällä maan päällä ilman äitiä — enemmän kuin meidän muiden puolesta —. Kenenkään ei pitäisi unohtaa, ketkä ovat meidän lähimmät ja mahtavimmat omaisemme. Mutta varsinkin sinun tulisi muistaa tämä. Silloin et unohtaisi niin helposti, mikä suuri turva sinulla on Rauhan Jumalassa — koska sinulla ei ole lihallisia veljiä ja sukulaisia, jotka voisivat vetää sinut kerallaan hurjaan elämään ja vallattomuuksiin tahi kiihottaa sinua kostoon ja vainopoluille. Sinä olet kovin nuori, Olav, ja kuitenkin olet jo ehtinyt eksyä synnin töihin — olet itse sotkenut itsesi taiston ja riidan melskeeseen. Olkoon Jumala kanssasi, jotta sinusta tulisi Rauhan mies, sitten kun itse saat määrätä tiesi."
Olav polvistui ja suuteli Torfinn-piispan kättä hyvästiksi. Pappi katsoi häntä kasvoihin ja sanoi hiljaa hymyillen:
"Taistelunhaluinen sinä olet — minkäs sille mahtaa. Jumala ja Pyhä
Äiti suojelkoot sinua, ettei mielesi kovettuisi."