Adventin aikaan lähti Arnvid käymäseltään kotiinsa Elfardaliin, ja Olav lähti hänen mukaansa. Olav oli käynyt siellä viimeksi pikkupoikana. Nyt hän kulki siellä talon isännän ystävänä ja vertaisena, katseli ympärilleen asiaa ymmärtävin silmin ja otti osaa keskusteluun kuin mies, joka itsekin on tottunut talonpitoon. Arnvidin äiti hoiti kaikki asiat, ja hän otti Olavin avosylin vastaan, koska tämä oli saanut raukeamaan Kolbeinin tuumat Ingunniin nähden; hän vihasi näet kaikesta sydämestään Kolbeinia ja kaikkia niitä lapsia, jotka hänen sukulaisellaan oli ollut jalkavaimonsa kanssa. Hillebjørg-emäntä oli ylväs ja komea nainen, vaikka olikin vanha, mutta hänen ja hänen poikansa suhde tuntui kylmältä. Arnvidilla oli kolme vaaleata, kaunista pikku poikaa, aivan äitinsä näköisiä, kuten Arnvid sanoi. Ja Olav ajatteli lämpimin mielin, että sitten hänestäkin tulee oma isäntänsä, kun hän pääsee kotiinsa, Hestvikeniin.
Vähää ennen joulua ystävykset palasivat kaupunkiin; Arnvid tahtoi viettää joulun siellä.
IX
Jouluaattona sai Olav sanan lähteä piispan luo.
Syvässä ikkunakomerossa paloi kynttilä lukutuolin päällä — pieni kalkittu huone näytti rauhaisalta ja kodikkaalta heikossa valossa. Kalustusta ei ollut muuta kuin kirstu kirjoja varten ja seinänvieruspenkki. Piispa söi ja makasi sillä. Hänellä ei ollut sänkyä eikä pöytää. Mutta huoneessa oli matala palli, millä kirjuri saattoi istua lauta polvillaan, kun piispa saneli kirjeitä.
Edellisillä kerroilla Olavin käydessä täällä oli Torfinn-herra pyytänyt häntä istumaan pallille, ja Olavista oli ollut hauskaa kyykähtää piispan jalkojen juureen; oli niin helppo silloin puhua hänelle, aivan kuin isälle.
Mutta nyt tuli Torfinn-herra häntä kohti ja jäi seisomaan hänen eteensä kädet viitan alla.
"Torenpojat tulevat tänne loppiaisena, Olav; olen käskenyt heidät tänne, ja he ovat luvanneet saapua. Nyt me saamme tämän asian selväksi — Jumalan avulla."
Olav kumartui äänettömänä katsoen jännittyneesti piispaan.
Torfinn-herra nipisti huulensa yhteen, nyökkäsi pari kertaa ja sanoi:
"Totta puhuen he eivät tunnu sovinnonhaluisilta, poikani. He olivat puhuneet minun miehilleni sellaista, että minä olen ottanut sinulta sakkorahoja osuudestasi surmaretkeen ja antanut sinun käydä ripillä. He olisivat tahtoneet, että olisin päästänyt heidätkin kiroista ennen joulua, mutta saammepa puhua siitäkin tavattaessa. Ymmärrätkös, he ovat vihoissaan siitä, etten minä ottanut sinua vastaan pahantekijänä ja naisenraiskaajana —", hän naurahti lyhyeen ja tuimasti.