— Hän ei suinkaan ole jättänyt paikkaansa. Hän oleskelee täällä vain loma-aikoinaan. Hänellä on erinomainen paikka, on minulla kunnia neidille ilmoittaa, ja hän on "sinä" vapaaherrattaren kanssa; vaan minun Lydiani on aina pitänyt yksinkertaisuudesta ja vaatimattomuudesta.
Kun kaikki toiset olivat menneet ja Hammar oli jäänyt yksin Almin kanssa, virkkoi Gerda:
— No, herra Hammar on tehnyt valloituksen!
— Kuinka niin?
— Sanotaan, että naiset aina puhuvat pahaa toisistaan, vaan että Srömbomin naiset ovat suuresti ihastuneet nuoreen patruuniin, se on selvä, eikä liene mikään synti huomauttaa siitä.
Hammar nousi ja näytti hyvin vakavalta.
— Kuulkaahan, neiti Alm, niin yksinkertaisen ja naimahaluisen en luule sen tytön olevan, ja mitä minuun tulee, tiedän minä nyttemmin arvoni varsin hyvin, enkä suinkaan tahdo houkutella jäämään luokseni ketään tyttöä, joka on minua parempi ja hienompi.
Kaikki kolme oikein hämmästyivät tätä Hammarin äkkinäistä ja jokseenkin perusteetonta sisunpurkausta, ja Gerda katsoi hajamielisenä hänen jälkeensä, kun hän ripein askelin riensi pihan poikki jollekin askareelle aittaan.
Aina yhtä järkevä, terve ja käytännöllinen, ajatteli hän. Aina hänellä on silmänä ratansa ja tulevaisuutensa. Hän ei koskaan hetkeäkään, haaveillut, tuo suuri poika.
Ja kuitenkin oli hänellä aatteellisia harrastuksia ja hän oli pitkän aikaa lueskellut. Kun he erään kerran olivat keskustelleet niistä asioista, ja Hammar oli puhunut hyvin hartaana ja lämpimästi, oli Gerda katsahtanut häneen ja lausunut: "Eiköhän se sittenkin ollut erehdys, että te jätitte lukunne?" Aivan huolettomasti ja pienimmänkään surun väreen ilmaantumatta kasvoilleen oli Hammar silloin nauraen vastannut: "Hm, minussa ei kirkko eikä valtio ole mitään kadottanut. Minun valtiolliset harrastukseni ovat minulle vain virkistystä muun työn lomassa, vaan säkki ei olisi tullut niistä täyteen koko elämänalaksi."