— Kuulehan, Arthur, rohkaise mielesi! Keitä ovat uloshakijat? Heihin nähden ei sinulla ainakaan ole mitään moraalista velvollisuutta, varsinkaan, kun velat eivät ole sinun omiasi.
Ukko Eneman avasi hopeaisen nuuskarasiansa ja pisti siitä nenäänsä kelpo annoksen — nautinto, jota häh ei laiminlyönyt kireimmämmässäkään tilaisuudessa, ennenkuin oli päästy ratkaisuun.
— Siitä ei mainita mitään ulosottolaissa, vaan ehkä kyllä isän Jumalan papereissa. Mutta sekään seikka ei auta Brandmarkia pulasta. Mitä hän nyt ottaa eteensä?
Hammar lähestyi Brandmarkia, löi häntä olalle ja sanoi:
— Sinulla on oikeen, Arthur! Tänne et voi jäädä. Työ ilman tulevaisuudentoiveita ei ole minkään arvoista ja se murhaa sielun ja ruumiin. Matkusta Amerikaan ja rupea puunhakkaajaksi tai professoriksi! Upsala ja Durmanin siirtola ovat tehneet sinut kelvolliseksi kumpaankin ammattiin, ja työsi tulokset joutuvat omiksesi.
Brandmark nousi.
— Kiitos sinulle, vanha ystävä! Minä olin jo ehtinyt ajatella hiukan lyhempää tietä paljon kaukaisempaan maahan.
— Hyi hitto, minkälaista on nykyajan nuoriso! Tuumiskella nyt tuommoista, vaikka on päätä ja voimia ja hieman sydäntäkin.
Brandmark puristi toisella kädellään ruununvoudin, toisella Hammarin kättä.
— Kiitos ystävällisyydestänne! Mutta nyt minä tahdon jäädä yksinäni … haudatakseni Louisenron isännän.