— Kuulkaas, herra!
— No, mitä nyt, Lotta?
— Läski on paistettu ja herneet jäähtyneet. Ettekö te tahdo syödä koko päivänä yhtä Jumalan einettä?
— Hiljaa, eukko!
… Ja kiitos kaikesta, Lova, ja anna anteeksi minulle, joka olen tahtonut yhdistää sinun kohtalosi omaani — minulle, joka en ole kyennyt rakentamaan yksinkertaisinta kattoa päämme päälle!
VIII.
Häät Jumalan sallimuksesta.
"Oma Arthurini!
"Sinun kirjeesi oli musertaa minut, vaan sitä se ei kuitenkaan tehnyt. Nyt minun sydämeni vain murehtii rakastettuni surun tähden, rakastettuni, joka on saanut turhaan tehdä työtä ja kuluttaa vuosia.
"Vaan ovatko ne sentään turhaan kuluneet? Onhan sinulla nyt suurempi usko omiin voimiisi, luotathan sinä nyt enemmän itseesi kuin silloin, jolloin me istuimme kahden minun pikku huoneessani, ja sinä huomasit sanomalehdessä ilmoituksen Durmanin siirtolasta. Silloin sinä suljit minut syliisi ja kuiskasit: 'Lova, kaikki näyttää täällä nyt niin tukalalta; emmeköhän koettaisi?'