—- No mutta Lova, mitä se hyödyttää? Se on meiltä kokonaan jäänyt.
Miksi kiusaisimme itseämme suotta?
— Tee nyt minulle mieliksi, Arthur, minä pyydän sinua! Minä tahdon nähdä, mitä kaikkea sinä olet tehnyt — minun tähteni.
— Mitä nyt, lapset? Joko te riitelette heti hääpäivänänne? kysyi
Eneman.
— Lova tahtoo välttämättömästi nähdä Louisenron.
— Se on ehkä tyhmää, herra ruununvouti, mutta minä niin mielelläni tahtoisin nähdä sen paikan, missä Arthur on niin paljon tehnyt työtä ja raatanut.
— Sen halun minä kyllä ymmärrän. Minä kutsun vaununi, virkkoi vanhus.
Ja niin saapui Lova Louisenron alueelle juuri siten kuin Arthur oli haaveillut; morsiamena seppel päässä, mutta…
Lova oli syvästi liikutettu nähdessään tuon pienen talon koivikkoisella mäellä, ja kun vanha Eneman kertoi siitä kovasta työstä, mitä Arthur oli saanut tehdä, puhkesi hän, joka tähän saakka oli ollut niin urhoollinen, nyyhkytyksiin. Hän ajatteli sitä, miten nyt voisi olla, miten todellisuudessa oli, ja kun hän katsahti Arthuriin, oli tämä aivan kalpea, ja suuret hikipisarat olivat kihonneet hänen otsalleen. Samassa kietoi Lova kätensä hänen kaulaansa ja kuiskasi:
— Anna minulle anteeksi, Arthur. Minä en aavistanut, mitä tämä näky vaikuttaisi. Lähtekäämme pois.
Ja niin he pakenivat pois onnensa maalta, ja ainoastaan kolme koivunlehteä otti Lova mukaansa Louisenrostaan.