Keskelle pihamaata oli katettu hää-ateria. Neitsyt Malin oli tehnyt parhaansa ja pastorska Strömberg Lydiansa kanssa oli valvonut pöydän kattamista. Kukat olivat keränneet ja järjestäneet Gerda Alm ja Bredinin tytöt, jotka kaikki kolme myös olivat siellä.
Paljon oli keskusteltu siitä, pitäisikö ateriaa varten hankkia viiniä vai eikö. Toiset pitivät sitä huonona esimerkkinä siirtolan yksinkertaisissa oloissa, vaan toisten mielestä taas ne eivät olisi häät eivätkä mitkään, joissa ei juotaisi nuorikkojen maljaa. Viimemainittujen mielipiteen kannattajat pääsivät voitolle. Herra Johansson hommasi pullon halpaa sherryä jokaista seitsemää henkeä kohti, ja herra Hammar otti pitääkseen puheen.
Hän ei juuri yleensä ollut mikään puhuja. Ennen kaikkea puuttui häneltä harjaantumista. Mutta hänellä oli terävä pää, hän esiintyi miellyttävästi, ja hän oli nyt opetellut ulkoa lyhyen, kauniin puheen. Vaan kun hän seisoi siinä lasi kädessä vastapäätä vanhaa ystävätään ja työtoveriaan ja ajatteli kaikkia niitä kohtaloita, mitkä saattoivat Arthuria odottaa, hän unohti opitut lauseet, hänen lämmin sydämensä kohosi hänen huulilleen, ja hän piti morsiusparille sellaisen puheen, jollaista läsnäolijat eivät koskaan ennen olleet kuulleet. Sujuvasti ja vaatimattomasti lausui hän kauniita asioita ja johdatti sähkövirran sydämestä sydämeen.
— Hyvä Jumala, kuinka hän on herttainen! kuiskasi Lydia Strömbom Gerda
Almille, joka istui hänen vieressään.
Gerda ei vastannut. Mutta hänen poskensa paloivat ja kostea kirkkaus loisti hänen silmissään, jotka kerkeämättä tuijottivat nuoreen, uhkeamuotoiseen, innostuksen valtaamaan puhujaan. Ellei Hammar hänen mielestään ollut juuri "herttainen", niin antoi hän hänelle sisimmässään paljon korkeamman arvolauseen.
Iltapäivällä vallitsi "linnassa" tavallista suurempi iloisuus ja äänekkyys. Kvartetti, jossa Lindqvist ryhtyi Brandmarkin jälkeen laulamaan ensi tenoria, kunnioitti esityksillään toinen toisensa perään vanhaa johtajaansa, ja väliin ei Arthur voinut olla yhtymättä sävelten laineisiin. Gerda Alm lauloi pari kaunista laulua urkujen säestyksellä, ja Lydia Strömbom, joka kertoi osaavansa soittaa pianolla iloisia kappaleita, kulki yhden luota toisen luokse valittamassa sitä seikkaa, ettei "linnassa" ollut mainittua soittokonetta.
Ja niin koitti ilta. Yksi ja toinen kauempana asuva siirtolainen lähti jo kotimatkalle, ja neitsyt Malin veti lipun alas katon harjalta. "Hyvästi!" "Hyvästi!" kuului yhtämittaa morsiusparin ympäriltä, ja pian oli jäljellä enää vain Almit, Hammar ja Lovan äiti.
Morsiuskammio oli laitettu Almien huoneistoon. Gerda oli siirtynyt äitinsä huoneeseen ja ukko Alm nukkui Hammarin luona. Kauan seisoivat nuorikot käsivarret toistensa ympärillä verannalla, kuiskien kaikesta siitä, mikä tällä hetkellä täytti heidän sydämensä.
Kahdentoista aikaan koputettiin Hammarin ovelle, ja kun tämä riensi avaamaan, seisoi kynnyksellä Brandmark vielä valkoisessa rusetissaan. Ainoastaan hännystakin hän oli vaihtanut tavalliseen nuttuun.
— Mitä ihmettä sinä haluat keskellä yötä? kysyi Hammar hämmästyneenä.