Kolme vuotta olivat heitä hallinneet vieraat, tosin hyvät ja ystävälliset miehet, vaan nämä eivät kuitenkaan olleet heidän omasta keskuudestaan. Tänä päivänä he nyt olivat saaneet valita hallinnon jäseneksi yhden omistaan. Ja hänet, joka oli yksimielisesti valittu, hänet he nyt riemuhuudoin nostivat ilmaan. Se oli Karl Hammar.
— Mitä ne siellä meluavat? kysyi Gerda isältään.
— Ne kruunaavat Durmanin siirtolan ensimäisen kuninkaan, tyttö, vastasi vanha Alm.
Hammar näki heidän ajavan ohi, ja hymyn väre ilmestyi hänen huulilleen. Pitäköönpä Gerda häntä kuinka tuhmana ja yksinkertaisena tahansa; sillä paikalla, jolle hän nyt oli valittu, sai hän osakseen kunnioitusta ja arvonantoa, ja sen tyttö vielä kerran saa nähdä. Ja siinä mielessä kohotti hän nyt hänelle hattuaan itsetietoisemmin kuin aamulla pihamaalla.
Ja se pieni nenäliina, jota hänelle heilutettiin vastaukseksi, jäi Durmanin siirtolan kuninkaan rakkaimmaksi muistokseen hänen kruunajaispäivästään. Yhä kauemmaksi kuletti höyryhepo sitä keijukaista, joka kuluneen kesän aikana oli Hammarbossa levittänyt ympärilleen niin runsaasti auringonpaistetta. Ja yhä lämpimämpinä ja lämpimämpinä seurasivat Hammarin ajatukset häntä, joka lähti valmistautumaan kullan ja maineen niittoon.
Parin viikon päästä oli Gerda Alm jälleen täysin syventynyt opintoihinsa. Durmanin siirtolassa viettämänsä kesä olisi muuten tuntunut hänestä vain kaukaiselta unelta, elleivät hänet monet ystävänsä pääkaupungeissa olisi innokkaasti kyselleet häneltä oloista siellä "vanhan miljonäärihoukkion kuuluisassa sosialistisessa, rappiolle joutuneiden ylioppilaiden pelastuskodissa". Neiti Almin isä kai oli siellä jonkinlaisena tarkastajana, vai kuinka?
Välisti Gerda nauroi, välisti taas suuttui ja polki jalkaa ja vakuutti, että Durmanin siirtolan pojat olivat maailman parhaimpia nuoria miehiä, jotka vähitellen omien kättensä avulla olivat saavuttaneet itsenäisyyden ja hyvinvoinnin. Silloin kumarrettiin, hymyiltiin ja sanottiin: "Merkillistä, todellakin hyvin merkillistä! Neidin kertomus tuntuu melkein sadulta".
Väliin äiti kirjoitti, että viljat jo oli saatu sisään, että lampaista oli saatu 24 naulaa villoja tai että Emma Bredin oli viiltänyt veitsellä haavan sormeensa. Gerda luki kirjeet suurella mielenkiinnolla ja oli iloinen siitä, että vanhemmat olivat saaneet niin hyvät ja mukavat vanhuudenpäivät. Vaan monet muut tapahtumat häivyttivät piankin hänen mielestään Hammarbon muistot.
Hän sai olla mukana taiteilijatanssiaisissa, hän esiintyi parissa konsertissa, muuan proviisori Venersborista kutsui hänet farmaseuttien kemuihin ja Hasselbackin omistajan rouvan sisar vei hänet lopettajaisjuhlaan. Mustasilmäinen viuluniekka saapui jälleen säännöllisesti juttelemaan hänelle opinnoista, todistuksista ja tulevista sitoumuksista.
Mutta vielä joskus talvella pienessä huoneessaan viidennessä kerroksessa Kommendörgatanin varrella illalla nukkumaan mennessään hän muisti pari väkevää käsivartta, jotka kevyesti nostivat heinäkasoja häkkirekeen, missä nuori tyttö nauroi ja temmelsi. Ja sulkiessaan silmänsä näki hän voimakkaan Frithiof-olennon, jonka piirteitä syysaurinko valaisi, ja jonka monet vahvat käsivarret nostivat ilmaan, ja joka heilutti hattuaan samalle pienelle tytölle tämän ajaessa ohi, ei silloin kuitenkaan heinäkuorman päällä.