Silloin hän hymyili unissaan, nosti paljaat, valkoiset käsivartensa päänsä alle ja myhäili: "Ahaa se on Durmanin siirtolan kuningas".
X.
"Uhrautuva" nainen.
Joskaan siirtolassa yleisestikään ei nykyisin vietetty mitään iloista elämää, niin vielä sitä hiljaisempaa oli siinä huoneessa siirtolan jäsenen Lindqvistin omistamassa Kvarnenissa, missä pastorska Strömbom asui tyttärensä Lydian kanssa, joka keväällä siirtolaan saapuessaan oli paikatta, vaan josta eivät hän eikä äiti, toivoen toimeentulon syksyyn mennessä järjestyvän, tahtoneet kenellekään hiiskua mitään.
Senvuoksi he vaan aina ylpeästi puhuivat Lydian suosiollisesta emännästä, tuosta hienosta vapaaherrattaresta Länsigötlannissa, joka ylhäinen ja ystävällinen nainen hartaasti odotteli Lydiaa takaisin — puhumattakaan pikku oppilaasta Klaara Refvingsvärdistä, joka myöskin kärsimättömänä toivoi loma-ajan pian päättyvän, saadakseen jälleen takaisin rakkaan opettajattarensa — muuten merkillinen lapsi siitä, että hän tarvitsi paljon etevämmän opettajan kuin minkä Lydia Strömbomin vähän ajan kuluttua huomattiin olevan.
Mutta tiedustelut eivät tuottaneet mitään tulosta. Sanomalehti-ilmoituksiin ei saatu vastauksia, ja vanhat ystävätkään eivät onnistuneet välittää hänelle paikkaa. Itse kaino ja vähäpuheinen rouva Lindqvistkin alkoi ihmetellä sellaista kesälomaa, joka kesti marraskuuhun saakka. Pastorska piti päätään arvokkaasti kenossa, kietoi villavaipan huolellisemmin ympärilleen ja kertoi:
— Lydia raukan rinta on käynyt viime aikoina hyvin heikoksi, ja kun hänen hyvä ystävättärensä vapaaherratar sai siitä kuulla kirjoitti hän: "Rakas Lydia! Klaaran laiminlyöty opetus voidaan vielä korvata, vaan sinun kaltaistasi ystävää minä en enää koskaan maailmassa saa: Viivy vielä Durmanin voimakastuoksuisissa metsissä. Se ilmanala tekee sinulle hyvää. Minun suurin iloni on järjestää kaikki sinun parhaaksesi". — Aivan niin, sanasta sanaan, kirjoitti vapaaherratar.
— Herra Jumala, hän mahtaa olla vallan erinomainen ihminen! huudahti kiltti rouva Lindqvist kummastuneena ja herkkäuskoisena.
— Herran tähden sentään sellaista ystävällisyyttä! ihmetteli rouva
Lindqvist edelleen.
Pelastuminen Anna Lindqvistin silmissä ei kuitenkaan paljon antanut sitä huolta, mikä heillä todellisuudessa oli. Vaikeata oli näiden kahden naisen tulla toimeen pastorskan vaille 40 kruunun suuruisella eläkkeellä sekä niillä vähäisillä jäännöksillä, mitkä hänellä oli irtaimiston huutokaupassa saaduista rahoista, jälellä kun niistä oli vähennetty pois kaikenlaisia pikku velkoja. Tosin oli sekä asunto että ruoka halpaa, vaan jos koskettaisiin tuohon pieneen pääomaan, niin miten sitten kävisi mamman vanhoilla päivillään.