Mutta pikku laululintu näytti väsyneeltä. Eikö hän siis aina vaeltanutkaan valkeiden pilvien välitse?
Hän lauloi yhtä sievästi kun ennenkin; "kerrassaan suloisesti", kuiskasi pormestarin rouva. Gerda katseli yleisöä ja huomasi Hammarin, hänen poskensa punehtuivat ja silmänsä välähtivät. Hän poistui pian sen jälkeen. Sitten esiintyi Strömberg itse ja lauloi erään "Portterilaulun" niin reimasti ja loistokkaasti, että kipsi putoili salin katosta, ja lehterillä olevat kahvilatytöt olivat innosta pakahtua.
X:n kaupungin asukkaat taputtivat käsiään vimmatusti sekä tälle että muille numeroille. Olihan se heidän oikeutensa, sillä olivathan he suorittaneet kalliit pääsymaksut.
Konsertin viimeisen numeron jälkeen, jonka esitti neiti Alm, osoittivat he suosiotaan kaikkein eniten. Ja Gerda tuli vielä kerran esiin, nyökäytti säestäjälle ja lauloi:
"Haassa kalkkuvat karjan kellot tyyni Roinehen ranta on, loitolla lentävän joutsenen siivet kultaa sätehen auringon".
Hammar oli vähällä huutaa: ei sitä, ei sitä! Älä anna heidän kuulla
Hammarbon laulua, vanhan Almin mielisäveltä!
Ulkona käytävässä oli eräälle ovelle kirjoitettu:
"Niille jotka tahtovat ottaa osaa yksinkertaiseen illanviettoon konsertin antajille, on suuressa salissa esillä lista merkitsemistä varten. Huom.! 1:25 (oluen kera). Booli erittäin."
Sanomalehden toimittaja keskusteli innokkaasti pormestarin rouvan ja tohtorin rouvan kanssa, kehoittaen lämpimästi heitä tulemaan mukaan illanviettoon. Rouvat tuumivat, että: emme nyt oikein tiedä … vaan toimittaja ei antanut perää. Lopuksi rouvat tietysti suostuivat — kuten aina ennenkin.
Kaksi kertaa oli Hammar aikeissa mennä lunastamaan itselleen lipun illanviettoon.