"Siellä on hyvä voileipäpöytä", kuiskasi myyjätär kehoittavasti.
Ei, Durmanin siirtolan kuningas ei tunkeutuisi X:n kauppalan asukkaiden joukkoon. Hammar ei ostanut lippua. Hän kääntyi ja poistui.
— Sepä oli hiton kitsas mies, mutisi vahtimestari.
Vaan sitten ei Hammar nähnytkään, miten pormestari talutti Gerdan pöytään, ja miten rouvat tarkastelivat uteliaina hänen leninkiään, eikä hän myöskään kuullut tohtorin loistavaa boolipuhetta.
Tohtori oli X:n kauppalan paras puhuja. Nyt, niinkuin niin monta kymmentä kertaa viidentoista vuoden aikana, veti pormestari hänet syrjään ja virkkoi.
— Veli on kai hyvä ja sanoo niille pari sanaa?
— Mutta, parahin veli, minähän en ollut ollenkaan läsnä konsertissa.
Minähän olin leikkaamassa myllärin pojan jalkaa.
— Mitä se haittaa! No, astu nyt vain esiin ja lausu kiitokset meidän kaikkien puolesta!
Keskellä yötä heräsi Hammar epämääräisiin ääniin.
X:n kauppalan kaksinkertainen kvartetti oli serenaadilla Strömbergin kiertueen kahdelle naispuoliselle jäsenelle.