— Te ette siis ennusta hänelle mitään suurta tulevaisuutta laulajattarena?
— En X:n kauppalaa suuremmilla seuduilla.
— Ettekö luule hänen voivan ansaita paljon rahaa laulullaan? kysyi Hammar ja koetti samalla turhaan salata sitä ihanaa vaikutusta, minkä musiikkitirehtöörin lausunto neiti Almista oli hänessä synnyttänyt.
— Kyllä, se riippuu hyvin monista seikoista, erittäinkin hyvästä onnesta. Hän on, kuten sanottu, tosiaankin lahjakas. Ja eikö hän ole myös saanut palkintoa pianon soitossa? Se on kyllä hyvin kaunista, mutta aivan liian monipuolista. Sitä ei ole saanut Lind, eikä Patti, siis hänestä ei tule Lindiä eikä Pattia.
Hammar nousi.
— Minä kiitän teitä mitä sydämellisimmin. Vaan kuulkaahan, herra tirehtööri, minulla ei ole paljon tuttavuuksia tällä seudulla, ja minulle olisi siis sangen mieluista, jos suvaitsisitte jakaa kanssani yksinkertaisen päivällisen ravintolassa. Lasillinen Chambertiniä ja…
Tirehtöörin valtasi vavistus ja hänen kauneilla, hienoilla kasvoillaan näyttäytyi epämieluinen ilme.
— Kiitos, kiitos, hyvä herrani! Minä juon kuitenkin vain maitoa, ja joskus sokerijuomaa. Suuri kiitos! Hyvästi, hyvästi!
Tirehtööri asettui akkunan luokse ja katseli Hammarin jälkeen tämän mennessä alas rappusia. Säälivä hymy leikki taiteilijan huulilla. Hän tuumi itsekseen:
— Raukka! Mokoma moukka! Viha ja kosto paloi hänen härän-silmissään, kun hän kuuli, ettei tuosta laulajattaresta voi odottaa enempää. — Miten katalia me ihmiset kaikessa tapauksessa olemmekaan! Jos olisin tuollaista aavistanut, en olisi sanonut mitään.