Sitten kääntyi hän kauniin flyygelinsä puoleen, ainoan mikä hänelle tuotti tyydytystä elämässään. Silloin saivat hänen himmeät silmänsä jälleen loistoa, ja kun hänen valkoiset kätensä liitelivät pitkin koskettimia, tunsi hän olevansa tuhannen penikulman päässä X:n kauppalan ahtaasta, matalasta ilmasta.
* * * * *
Kauniina kesäyönä kiiti juna kohti Durmamin siirtolaa, saapuakseen perille vasta aamulla. Kaksi tuntia olivat Hammar ja Gerda istuneet yhdessä ja puhelleet yhtä ja toista, Strömbergin kiertueesta, isästä ja äidistä, Hammarbosta ja X:n kauppalasta. Mutta Gerda oli väsynyt ja Hammarin sydän oli liian täynnä voidakseen puhua, ja niin sanoi Gerda hyvää yötä ja meni naisten vaunuun.
Monilla huvimatkoilla ja erääseen ylioppilaskokoukseen oli Hammar entisaikaan matkustanut iloisen toveriparven kanssa leikkiä laskien ja jutellen. Nyt oli hän vaiti ja hiljaa, eikä vaihtanut sanaakaan kenenkään kanssa koko matkalla. Vaan hänen silmänsä loistivat ja hänessä kyti salainen toivo. Jos sallimus olisi suonut Gerdalle suuren menestyksen Europan pääkaupungeissa, ei Hammar olisi tuntenut silmänräpäykseksikään itseään sen iloisemmaksi kuin nyt. Niillä asemilla, joilla juna seisoi kauemmin, astui hän ulos vaunusillalle ja kulki edestakaisin erään vaununakkunan ohitse, jonka eteen oli vedettty viheriä uudin. Ja kuta edemmäksi tultiin, sitä enemmän pakenivat yön usvat nousevan kesäkuun auringon tieltä, ja hänen monivuotiseen ikävöimiseensä ja taisteluunsa näytti toivon aurinko nyt luovan kullattua hohdettaan.
Nuku suloisesti, pieni, väsynyt laululintu! Ennenkuin talvi koittaa ja tuuli tulee kylmäksi ja lumi levittää vaippansa lehtoihin, joissa sinä et voinut kilpailla väkevämpien siskojesi kanssa, valmistan minä sinulle rakkauden pesän ikuisesti viheriöivällä seudulla kaukana Durmanin metsässä! Niin lauloi hänen paisuva sydämensä ikävöivää kehtolaulua vanhan Almin tytön typykälle sillä aikaa, kun korskuva höyryhepo kiidätti heitä hetki hetkeltä lähemmäksi kotia.
XIV.
Remmit ja pyörät.
Matkustajaimme saavuttua päämääräänsä kohtasi heitä metsän rauhaisa tuoksu ja kuusen sekä männyn pihkainen haju. Siinä oli terveyttä ja elämää rinnalle ja keuhkoille, ja jokaisessa tuulenpuuskassa oli leikkivää iloa, ja mahdotonta oli painavien huolien synnyttämien punaisten renkaitten silmien ympärillä pysyä ennallaan.
Kiertue oli alkanut toukokuussa Östersundissa ja kevät oli yllättänyt Gerdan jo Gäflen konserttisalissa tuoksuavine kukkineen ja viheriäisine niittyineen ja puhkeavine lehtineen.
Mitä etelämmäksi tultiin, sitä rikkaammaksi kävi luonto tuoksuavista kukista. Tuntui miellyttävältä, kun kauniit kukkavihot iltasin tuoksuivat niin suloisesti, eivätkä vielä aamullakaan olleet kuihtuneet, koska ravintolaneidit olivat hankkineet niitä varten paljon maljakkoja. Vaan kun katseli niitä väsynein silmin niiden riippuessa vaunun verkossa ja niiden pölyisten lehtien nyökkyessä, näyttivät ne hyvinkin surkastuneilta.