"Nyt tai ei koskaan!" ajatteli Hammar ja pudisti tarmokkaasti kätensä keppinsä nuppiin.
Niin kulkivat he ääneti pitkän aikaa, ja Hammar huomasi, että oli jo kuljettu neljäsosa matkasta. Osoittaakseen vähitellen helliä tunteitaan, lausui hän eloisasti:
— Oli tuhmasti, kun emme ajaneet hevosella! Matka on pitkä ja te varmaan väsytte.
— Te olette hyvin kohtelias, herra Hammar. Ehkä taitaa teitä pitkästyttää, virkkoi Gerda ja nauroi veitikkamaisesti.
— En tiennyt … hm … kuinka voitte luulla…?
Hän kulki ikäänkuin olisi kysymyksessä lyödä maailmanennätys kävelyssä, ja kului viisi minuuttia ennenkuin hän sai valmiiksi sen syvämietteisen huomautuksen, että tällaiset kävelymatkat olivat kai harvinaisia Tukholmassa.
Gerda myönsi kernaasti, etteivät ne kylläkään kuuluneet siellä hänen jokapäiväisiin huvituksiinsa.
Tämä mielenkiintoinen keskustelu ja päätelmä tuntui antaneen Hammarille aihetta pitempään pohtimiseen, niin että Gerda viimein arveli, ettei olisi hullummaksi, vaikka he keskustelisivat hiukan enemmän, ja hän kysyi, miten öljyä tehtaassa valmistettiin. Hammar ei tahtonut salata, että sitä valmistettiin pellavansiemenistä, ja antoi samalla hänelle heti muutamia selityksiä hinnoista ja astioista. Hän taisi varmaankin onnistua selityksessään hyvin; ainakaan ei Gerda kysynyt enempää, vaan asteli ajatuksissaan.
Sisällä öljytehtaassa oli liikettä ja vilkasta elämää. Muutamien sekuntien kuluttua laskeutui suurmusertaja huumaavine iskuineen, jotka panivat talon seinät vapisemaan. Tämän jälkeen pyörien ratina ja veden pauhu saivat taas vallan, kunnes taas kuului musertajan jylisevä ääni.
Kaikki tuli Gerdan nähdä, ja kaikista tuli hänen saada selko, myöskin joen toisella rannalla olevasta tärkkelystehtaasta.