Tärkkelystehdas ei ole mikään hieno laitos. Monta tuhatta kannua perunavelliä päivässä jättää aina jälkeensä määrätyt jäljet. Gerda nosteli hameitaan ja sipsutteli eteenpäin varpaillaan. Hammarin katse loisti ylpeydestä, ja hän hyväili kädellään koneita, ikäänkuin ne olisivat olleet hänen lapsiaan.
— Te kai nauratte minulle, neiti Gerda, vaan sitä ei teidän pitäisi tehdä. Tullessani tänne seitsemän vuotta sitten en omistanut muuta kuin kirveen ja sahan. Jokainen turve Hammarbossa, jokainen eläin sen karjatarhassa, jokainen piikki ja tuuma remmiä tehtaissa on maksanut paljon hikeä ja ponnistusta. Samoin on reikä seulassa ja siipi suuressa vesipyörässä joko suoranaista tai välillistä tulosta kovasta työstäni ja unettomina öinä hautomistani ajatuksista. Jos olisin kaikki perinyt, ei omaisuuteni olisi minulle läheskään niin rakas.
Gerda nyökkäsi ääneti, ja katse hänen tulisista silmistään sanoi Hammarille, että hänet oli täysin ymmärretty. Sitten katsoi hän ajatuksissaan tuohon läikkyvään remmien ja kitisevien pyörien labyrinttiin, kunnes häntä alkoi pyörryttää, ja hän ojensi kätensä erästä toisella puolen olevaa koneen osaa kohti sanoen:
— Mutta selittäkää, mitenkä —?
— Gerda, hyvä jumala! huusi Hammar yhtäkkiä, vetäen samalla hänet takaisin.
Gerda ymmärsi nojautuneensa liian lähelle remmiä ja hän kalpeni pelosta. Hän lepäsi Hammarin käsivarsilla ummistetuin silmin; avatessaan ne näki hän Hammarin palavissa katseissa selvästi kuvautuvan tuskan, kärsimyksen ja kauan pidätetyn rakkauden.
Tahdottomana antoi hän viedä itsensä pois tehtaasta ulos auringon valoon, missä ruohot ja lehdet välkkyilivät kosken rannalta, ja linnut visertelivät leppien oksilla.
— Kiitos, nyt on kaikki hyvin! kuiskasi Gerda ulkona pienellä polulla, koettaen samalla irtautua Hammarin voimallisista käsistä. Mutta silloin kumartui Hammar hänen puoleensa ja lausui:
— Ei, Gerda! Minä en voi enää milloinkaan laskea sinua. Sinä ymmärrät minun tunteeni. Minä olen vakuutettu, että sinä tiedät, miten kauan olen sinua jo rakastanut. Etkö arvaa minun odottaneen jo kylliksi. Täytyykö minun taas päästää laululintuni ulos avaraan maailmaan?
Hän rukoili ikäänkuin elämänsä puolesta ja painoi hänet lujasti rintaansa vastaan.