— Jumalani, minä luulen, että itken!
Seitsemän viikkoa sen jälkeen kun mamma Strand oli tullut lapsiensa luokse suureen länteen, tuli tieto Hammarin ja Gerdan kihlautumisesta. Viikko tämän jälkeen kirjoitti Johansson häiden olevan elokuun 20 p:nä. Ja ajatellessaan vanhoja ystäviään kutistui Atlanti yhä pienemmäksi Brandmarkin mielestä, hänen, joka nykyisin kulki valtameriltä valtamerille suurissa liike-asioissa.
— Kuulehan, meidän omat häämme eivät olleet niin hauskat kuin niiden olisi pitänyt olla, Mutta mitä sanot, jos matkustaisimme Hammarin häihin? kysyi Arthur.
— Mutta onhan äiti juuri tullut meidän luoksemme…
Rouva Strand oli jo kuitenkin alkanut tulla hyvin toimeen pikku Johnin kanssa, joka puhui ruotsia melkein yhtä hyvin kuin jokainen toisella vuodella oleva poikanen kotimaassa. Rouva Strand selitti, että jos he aivan todella aikoivat matkustaa, eivätkä viipyisi kauempaa kuin kaksi kuukautta, ja jos he ottaisivat vahvasti päällysvaatteita ylleen merellä, sekä lupaisisivat olla hukkumatta, niin voivat he hänen puolestaan varsin hyvin lähteä, olihan hän voinut elää erossa neljä vuotta, niin kyllähän se nyt käy päinsä parin kuukauden ajan. Ja niin he matkustivat ja olivat nyt täällä.
Herrasväki Brandmark esiintyi nyt paljon hienommin kuin ennen. Arthurin vanha ylioppilaslakki oli vaihtunut mitä uhkeimpaan chicagolais-malliseen hattuun, ja Lova oli pukeutunut paksuun, ruskeaan silkkileninkiin, ja hänen kaulallaan kimelsivät kultakoristeet.
— Mutta, Arthur, mitä tämä hyödyttää? Emmehän me oikeastaan ole vielä mitään, vaikka liike käykin hyvin, oli Lova sanonut ottaessaan vastaan nuo lahjat.
— Se on vanhan pojan lapsellisuutta, vaan se tyydyttää minua, ajatellessani ensimäistä vuotta täällä, jolloin en voinut vaimolleni antaa yhtään mitään, vastasi Arthur, ja Lova loi häneen katseen, joka ilmaisi, ettei siitä tarvinnut sen enempää puhua.
Puku ei Arthuria erinomaisemmin muuttanut. Lova oli nuorentunut viimeisten vuosien menestyksestä ja huolettomasta elämästä. Posket olivat värittyneet ja käyneet pyöreämmiksi; lempeät rakastettavat silmät loistivat herttaisemmin kuin koskaan ennen. Alkoi sitten hääpäivällinen riemuineen pitkän pöydän ääressä Durmanin vanhojen kastanjien alla. Itse Hanna Falk leperteli ja piteli vanhoilla polvillaan pikku Jakobsonia. Ja Emma Bredin oli pelkkää päivänpaistetta.
Herra Lindqvistin Västeråsissa vierailulle saapunut veli, joka oli oleskellut siirtolassa parin viikon ajan, heitti Emma Brediniin lempeitä silmäyksiä.