Ja vanha pappi rukoili lämpimästi ja sydämmellisesti laumansa edestä, rukoili, että kun vaivan ja työn aika olisi loppunut, viimeinen laiho korjattu ja viimeinen vako käännetty, raskaan ja vaivaloisen työn pojat ja tytöt, jotka olivat hänen ympärillään, hyvin kestäisivät viimeisen koetuksen suuressa kuulustelussa tuolla ylhäällä, jossa hurskassydämminen yksinkertainen ehkä paremmin kuin kaikki ajattelijat ja nerot käsittää elämän, kuoleman ja ijankaikkisuuden pääkappaleet.
Kaikkien ystävä.
Ensi kerran näin minä Mäen Kaijan juuri sinä kesänä, kun apulaisen rouvaa pisti niin armottomasti mehiläinen.
Mitä hänellä oli tekemistä mehiläisten kerassa, kun hän ei osannut hoitaa niitä?
Niin, siten voi kyllä se sanoa, jolla on kaikkea, mitä hän tarvitsee, yllin kyllin, niinkuin voita ja lihaa ruokakamarissa eikä tarvitse panna sen suurempaa arvoa joihinkin niukkoihin mesikakkuihin. Mutta apulainen oli köyhä kuin taivaan lintu, kuitenkin sillä eroituksella, ettei hän voinut lentää pakoon velkojiaan niinkuin varpunen varpushaukan tieltä; mutta mennä naimisiin sen hänen kyllä piti tehdä, nähkääs morsian oli tuollainen yksinkertainen lapsuuden rakastettu, niinkuin ne sanovat, vaikka sellaiset nykyisin alkavat jäädä kokonaan unhotuksiin. Mutta jos vain olisitte nähneet pikku pastorskaa, kun hän puuhasi kyökissään suuri valkoinen esiliina vyöllään, vastapesty vaatteus ylöskäännetyin hihoin päällään ja suu kuin nyponkukka kahdellaneljättä pienellä, valkoisella, tasaisella, terveellä "helmellä", niinkuin sanottiin siihen aikaan, kun vielä löytyi idealisteja, niin luulen minä, että olisitte olleet taipuvaisia antamaan anteeksi pastorille sen, ettei hän odottanut mennä naimisiin pastorskansa kanssa vasta sitte, kun hän oli saanut ottaa seurakunnan ja sydänkäpynen tekohampaat.
Mutta tuo sekä oli siunattu mehiläisvuosi, ja mehiläinen surisi kuin autuas fosforisti maailmassa, ja pikku rouvalla oli uusia mehiläispesiä hiveltyinä medellä suulta valmiina houkuttelemaan sisäänsä surisijoita, mutta hänellä ei varmaan ollut oikeaa kätevyyttä toimeen taikka myöskin luulivat mehiläiset hänen pieniä, punervia poskusiaan vasta puhjenneiksi kukkasiksi, sillä ne pistivät häntä kaikkialle kasvoihin, niin että hän näytti niin lihavalta ja hyvinvoivalta kuin jos hänen miehellään olisi ollut oma seurakunta jo viisikolmatta vuotta.
Mutta pastori oli epätoivoissaan ja perin neuvoton, sillä Augustinus ja muut kirkkoisät, joita hän oli lukenut, puhuivat kyllä paholaisen hehkuvista nuolista ja omantunnon pistosta, mutta mehiläisen pistämisestä eivät ne sanoneet luotua sanaa.
Mutta kyökkipiika tiesi neuvon ja juoksi heti hakemaan Mäen Kaisaa.
Kaisa oli silloin suuri, roteva nainen, noin kuudenkymmenen vuotias; hänellä oli siniraitanen pumpulihame, siniraitanen pää- ja esiliina, ruiskukka nuttunsa napinlävessä, mustelma otsassa, minkä hän oli saanut lautamiehen sonnilta puoskaroidessaan sitä, ja silmissä soma, uskollinen, sininen katse. Kun hän samassa tiesi parannusta kaikkeen ja haettiin apuun aina huolekkaina hetkinä, niin ei ollut kummallista, että hänen monet tarvitsijansa pitivät, että hän väliin tuli avun tarpeessa kuin suorastaan taivaasta.
Ensiksi tullessaan apulaisen taloon ammensi hän puukapulalla sisään mehiläiset uusiin kennoihin kuin jos ne olisivat olleet ryyni- tai mallaskappa, ilman että yksikään koetti pistää häntä. Ja kun hän sitten otti rouvan käsiteltäväkseen, asetti hän maata ja vilvottavaa laastaria pistokselle, niin että pikku pastorska parin tunnin kuluttua oli entisellään. Kun Kaisa kerran oli talossa, niin paransi hän sen jälteen pari porsasta, määräsi rohdot hammastautiin karjakolle, ja tästä kaikesta sai hän kaksi kuppia kahvea, yhden "leivän" kanssa ja 12 killinkiä rahaa.