— Minne Kaisa nyt menee? tiedusteli joku, kun tuo ravakka nainen viime kupin perästä kiiruhti hyvästiä heittämään.
— Kysyä sitä! Minä olen puhemiehenä tänä iltana. Minä olen jo ollut kirkkoväärtin Riitun luona kahteen kolmeen toviin puhumassa Nääsin Juhanin puolesta. Tyttö suostuu kyllä, ja kirkkoväärti, hänen isänsä ja Anna Tiina, hänen äitinsä, eivät myöskään ole niin vastahakoisia kauppaan, mutta siinä on vielä kysymys viidestätoistasadasta taalarista, jonka summan he tahtovat Juhanin vanhusten antavan lisäksi ja jos minä saan ne saivartajat siihen, niin on Juhani luvannut minulle kaksi taalaria rahassa ja naulan villoja syksyllä, kun ne lampaansa keritsee.
Kaksi sunnuntaita sen jälkeen kuulutettiin Juhania ja Riitua. Kaisa istui itse kirkossa ja kuuli päältä ja hykersi aivoissaan ilointa ajatusta kahdesta taalaristaan ja puhemiehen villoistaan.
Myöhemmin syksyllä piti nimismiehellä olla kalaasit ja ja ne olikin komeat kemut kaksine lampaanpaisteineen, kolmine leivoslautasineen, neline ylioppilaineen, varatuomarineen, kaksine opettajattarineen ja 10 pulloineen alkuperäistä sherryä. Kaikki oli niin onnistunutta ja hyvin laitettua, että rovasti oli todella liikutettu, kun hän, sittenkuin kolmas leivosastia oli tehnyt kierroksensa, kaivoi esiin nuuskarasian liivin taskustaan, avasi valkoisen kaulahuivinsa ja toivotti Jumalan siunausta nimismiehen rouvalle, joka oli saavuttanut sellaisen taivaan armon oikein käyttää luojan antimia.
Mutta sattumalta tulin minä seisoneeksi sen salin oven pielessä, mikä vei kyökkiin. Se oli ravollaan ja minä näin Kaisan siellä kyökissä suuressa vyöliinassa hikoilemassa, paistamassa ja hymyilemässä, sillä se oli hän, joka seisoi koko kestin etunenässä.
Sitten joutui henkikirjurin vanhin tytär aivokuumeeseen ja tohtori sanoi, että jos ei Kaisa yhdeksää viikkoa olisi vaalinut sairasvuoteen ääressä, luvattomasti valvoen tuon sairaan luona, äänettömästi tyydyttäen hänen pienimmänkin tarpeen ja tarkoin seuraten lääkärin määräyksiä, niin olisi pian saatu sirotella kartanolle kuusenhakoja.
Kerran piti piispan tulla pitämään tarkastusta seurakunnassa ja vihkimään virkaansa uuden saarnastuolin lakitauluineen, uskoine, toivoine ja rakkauksineen sekä kaikki näkevine silmineen, kaikki ensilajin kultauksessa 2,50:neen jalalta, ja silloin oli Kaisa neljästä riikintaalarista laittanut kirkon niin sorjaksi ainoastaan kuusenhavuilla ja ruohoilla, että hänen korkea-arvoisuutensa päivällisillä puheli pappilan mamselleille "armaista kätösistä, jotka hienon naisaistin ohjaamina, taidokkaasti olivat koristelleet Sionin kartanoita."
Tosin kävi myöskin paha huhu kylällä Kaisasta, että hän harjoitti noidan ammattia vähän kotitarpeiksi, mutta todellisuudessa se ei ollut sen pahempaa kuin että hän silloin ja tällöin möi kuudesta tai kahdeksasta killingistä "lemmenkakkua" jollekin tyttöparalle, jonka sulhanen mieli hylkäämään morsionsa. Tämän kakun yhdessä alimmaisimman pukunsa yhdeksän langan kanssa piti tytön saada sopivalla tavalla tuon kevytmielisen sulhon syömään ja sitte sai hän olla varma, ettei omansa "enää milloinkaan tirkistellyt muita tyttöjä."
Kun oli kysymyksessä kaivon teko, niin oli parasta ottaa Kaisa paikan määrääjäksi. Smålannin kivikkoisessa ja kovassa maassa sattuu usein, että sellaisessa yrityksessä joko ei ollenkaan saada vettä tai sattuu eteen kallio, joten tulee turhan takia paljon työtä. Mutta leipäkyrsästä, makkarasta ja kolmesta taalarista rahaa otti Kaisa leikatakseen taidokkaan haarukan pähkinä- tai piilipuusta, kulki sitte kaivoalueen poikki kantaen haarukkaa edessään ja missä se itsestään (!) keikahti maahan, siinä ei tarvinnut kaivaa pitkälti saadakseen runsaasti maukasta juomavettä.
Huomattavasti oli Kaisa yleensä luonnon tuntevalla silmällään tarkastanut maan laatua, ja pitkä kokemus oli antanut hänelle tietoja, jotka harvoin tai eivät koskaan pettäneet, mutta niin yksinkertaiseen asiaan eivät hänen rakkaat ystävänsä suinkaan uskoneet ja siksi sai Kaisa väliin luvan tehdä myös pieniä "taitoja."