Mutta väliin pettää vanhusten toivo jo ennenkuin nuorukainen on saavuttanut työskentelynsä ensimmäisen maalin! Mökin poika hurjistuu ilon remakkuudesta nuoruuden kaupungissa, valkoinen lakki saa tahran yhden toisensa jälkeen, ja yhä useammin ja kauemmin pysähtyy nuorukainen nauttimaan pettävää "virvoitusjuomaa" velvollisuuden tiellä huvin pikarista. Tai on hän ainoastaan muistiton ja heikko ja horjuu keinotonna sinne tänne tiedon tiellä sen jälkeen, kun se tuoli, joka tarjona oli hänelle läksyluvuissa koulussa, on temmattu hänen altaan valmistustutkinnossa.
Hän on tällöin paljon huonompi kuin hänen ikäisensä auran kuressa, isän toivo on silloin tehnyt koko käänteen.
Hevosniityn Juhanin Kalle oli jo 9 vuotijaana toisellainen kuin muut lapset. Puimakoneen ajo kävi kauhean huonosti, mutta lukusilla oli hän kelpo taituri ja koulututkinnossa olivat kaikkein opettajien toiveet hänessä. Samaan aikaan oli isäukko suorittanut viimeiset maksut kylän lainvoittaneesta jaosta, mutta havaitsi kuitenkin löytyvän 500 taaleria yli säästöpankkikirjassa, ja niin päätettiin, että Kallen pitäisi lukea papiksi.
Illalla sai hän käsiinsä virsikirjan, solmi äidin mustan kirkkoesiliinan selkäänsä, kapusi ylös uunille ja antoi piian kuulla ulostuontilahjojaan. Äiti itki.
Ja niin luki hän yksityisesti papin edessä ja niin tuli hän kolmannelle luokalle isoon kouluun ja seuraavana välikautena kävivät kapteenin pojat hänen luonaan ja ne ja Kalle sinuttelivat toisiaan ja olivat aivan kuin vertaiset ja leikkivät keskenänsä poliisia ja ryöväriä siemenladossa, ja äiti seisoi luuvan ovella ja katseli päältä eikä huomannut pelkästä ilosta, että porsas söi kaiken kanaruuan.
Seuraavana vuonna kävi hän tanssikoulussa ja kutsuttiin kotona rovastin kesteihin, ja rovastin kyökkipiika oli itse nähnyt hänen tanssivan katrillia herraskartanon kotiopettajattaren kanssa, mutta silloin oli myös isän säästöönpanot loppuneet ja hypoteekkiherrat olivat arvostelleet Hevosniityn tasalleen 11,000 taaleriin.
Kun isän sitten piti nostaa suuri lainansa, meni hän sitte kaupunkiin tervehtimään poikaansa, mutta sitä ei hän tehnyt koskaan toistamiseen, sillä Kalle oli niin pilannut silmänsä paljosta lukemisesta, ett'ei hän ollut tuntea enää ukkoa, kun hän kohtasi hänet kadulla.
Ensi kerran joutui Kalle kiini ylioppilastutkinnossa, mutta silloin tiesi Leena-äiti Hevosniityssä kertoa jokaiselle, joka tahtoi kuunnella, että se riippui professorin ilkeydestä, kun Kalle, joka oli niin oppinut, ei ollut pistänyt professorille viittä taalaria, kuten kaikki muut ylioppilaat olivat tehneet. Rovasti sanoi, ettei se voinut missään tapauksessa olla totta, mutta Kalle oli itse sanonut sen ja kuka voisi epäillä omaa lihaa ja vertansa. Muuten tuli nuorukainen ylioppilaaksi vuotta myöhemmin ja saarnasi syntymäpitäjänsä kirkossa, että kyyneleet virtoina juoksivat naisväen penkeissä, mutta silloin möi isä kaiken tiluksensa metsän.
Ja Leena-äiti hän itki, vain itki pelkästä ilosta. Voi jos hän saisi elää kolme vuotta vielä siksi, että Kallesta tulisi oikea pappi; mutta sitte haluaisikin hän kuolla heti ainoastaan siksi, että hänen oma poikansa saisi antaa hänelle pyhän ehtoollisen kotona vanhassa tuvassa, jossa hän itse oli syntynyt ja jossa hänen vanha äitinsä oli rukoillut niin monta lämmintä rukousta hänen puolestaan.
Kalle ei ollut seurannut vanhusten kanssa kotiin kirkosta, sillä hän oli kutsuttu päivälliselle herraskartanoon yhdessä kotiopettajan kanssa siellä, joka oli hänen koulutoverinsa. Siitä ei ollut isä oikein pitänyt, mutta silloin oli Leena-äiti kysynyt häneltä, eikö hän suonut omalle lapselleen hiukan iloa sinä päivänä, jona hän oli saattanut heille niin paljon kunniaa.