Ensi vuosina naimisessaan kun he olivat majoittuneet kylän syrjään metsätorppaan, makasivat Tiina ja Kalle joka ilta puoli tuntia jutellen, kuinka olisi erinomaista itsellä olla oma lehmä. Jos Kalle olisi ollut ymmärtäväinen, olisi se kyllä ollut heillä jo, mutta onnettomuus juuri oli se, että "Tähti" oli hänen kolmas rakkautensa ja siksi veti aikaa pitkään, ennenkuin hän sai sen omakseen. Hellien tunteidensa ensi kuohahduksen oli hän uhrannut taskumatille; se vei kaiken hänen vuosipalkkansa ja kaikki hänen joutohetkensä. Sitä joutui hän palvelemaan yhdessä Tiinan kanssa, rakastui, kävi haaveilijaksi, murskasi pullon navetan seinään ja otti kuulutukset. Ja vasta sitte tuli rakkaus numero kolme, tuo palava halu saada oma pieni maidonantaja. Hän rakasti kyllä Tiinaa yhtä paljon kuin ennenkin, mutta hän ajatteli häntä mieluummin kauniina kesäkuun iltana istumassa mäellä suuren kuusen alla valkoinen lypsinkiulu hänen puristavien polviensa välissä ja pullea ahavoitunut poski lepäämässä uneksitun "Tähden" ruskeankiiltävää kylkeä vasten.
Lopulta ei hän voinut tulla aikaan pitemmältä, vaan meni ulos muutamana varhaisena aamuna ja kaivoi ylös kuusi suurta kiveä tuvan länsipuolella; ne olisivat tulevan navetan peruskivet, ja vuoden takaa oli hänellä myös pieni karjapiha valmis, mutta ei vielä äyriäkään lehmän ostamiseksi. Silloinpa sitä päätettiinkin ostaa sen sijaan vasikka isännältä sekä itse kasvattaa kotieläimensä, ja kahdeksan päivää sen jälkeen tuli "Tähti" maailmaan.
Oikeastaan olisi vasikka maksanut kymmenen kruunua, kun se oli kuukauden vanha, mutta Kalle sai sen seitsemästä taalarista ja yhdestä puimapäivätyöstä, sentähden että hän oli isännän lukutoveri.
Minä kyllä uskon, että Kalle oli iloinen, kun hän ensi kerran vei Tiinansa tupaansa, mutta valitettavasti hän ei ollut paljoa vähemmän iloinen, kun hän talutti "Tähteä" karjapihaan, ja Tiina se nauroi täydellä naamalla ja silmäili ylös hyllylle läkkiastiatansa ja paria ruhjounutta kahvikuppiaan ja uneksi niin suloisesti tulevista ajoista ternimaito-pannukakkuineen ja vakituisine kahvikermoineen.
Jos me nyt niinkuin vanhan koulun romaaninkirjoittajat tahdomme jättää sankarittaremme lepoon pariksi tai kolmeksi vuodeksi, niin tapaamme me sen täydellisesti varttuneena lehmänä. Oli kyllä monasti talvisaikoina ottanut lujalle saada sille ravintoa, mutta vaikka Kalle ja Tiina usein olivat pakotetut tyytymään kylmiin perunoihin kastettuina suolaveteen niin oli kuitenkin aina "Tähdellä" ollut nurmiheinänsä ja silppunsa. Ja muuten oli se koko perheen lemmikki.
Luulen kyllä, että kruununprinssi piti oleman hauskan saada alkaa hallitsemaan hiukan sillä aikaa kuin hänen isänsä matkusti vihkimään rautateitä, mutta mitä oli se verrattuna Kallen esikoisen riemuun, kun hän ensi kerran sai viedä "Tähteä" juomaan.
Lehmä oli myöskin läpeensä ihanteellinen: pitkähkö, kapeat hienot sarvet, hieno pää, jonka otsassa välkkyi seraafimerkki, pitkä ja hyvin muodostunut rinta, hienot sorkat, lempeät silmät, hyvämerkkiset kylkiluustot, kumpuilevat utaret ja vaaleanruskea arkipuku, joka oli ruumista myöten. Yksi ainoa kapea rengas alaalla sarven juuressa osotti, että "Tähti" äsken ensi kerran oli tullut äidiksi, ja että Tiina oli saanut niin hyvin pannukakkua kuin kahvikermaa. Voi kuinka harvoin käyvät meidän rohkeimmat unelmamme tuolla tavalla onnellisesti toteen!
Lautamies oli tarjonnut yhdeksänkymmentä kruunua puhdasta rahaa eläimestä, mutta Kalle oli vastannut, että yhtä kernaasti voitaisiin tarjota hänelle rahaa vaimosta tai vanhimmasta pojastaan, sillä Tähti oli kuin ihminen, ja viime kesänä, kun tytönalku oli pudonnut perunahautaan, tuli lehmä ravistelemaan kyökin akkunaan aivan kuin olisi hän tahtonut pyytää apua.
Ei kuitenkaan saa uskoa, että mäkitupalaiset saivat viettää hyviä päiviä kaiken maidon kanssa. Ei köyhällä ihmisellä ole sellaisia etuisuuksia. Suurin osa kirnuttiin voiksi ja muutettiin rahaksi, mutta pisara silloin tällöin maajasta maitoa pikkuruiselle kehdossa ja sitte kirnumaito sekä ilo personallisesta seurustelusta Tähden kanssa, se oli kuitenkin silkka huvi "olla itsellä lehmä."
Ja vuodet kuluivat ja Tähti kävi aina rakkaammaksi perheelle. Erityisesti muistettiin sitä muutamana päivänä syysmyöhällä, kun vanhin rippikoulun käynyt tytär lähti palvelemaan vieraita. Isä ei sanonut juuri mitään, pusersi vain tytöntynkän kättä ja huoahti, mutta äiti itki ja pisti koko kourallisen rinkeliä vaatemyttyyn, ja tyttö hieroi silmiään itkusta niin pumpuliliinaansa, että silmät tulivat aivan punaisiksi. Ja sitte kun hän oli heittänyt hyvästit kaikille tuolla alaalla, meni hän Tähden luo, pani kätensä sen ruskean kaulan ympäri ja sanoi: "hyvästi, pikku Tähti!" Ja Tähti tunsi nyt itsensä enemmän kuin koskaan ennen kuuluvaksensa perheeseen ja nuoleksi pientä käsnäistä kättä ja sanoi: "Mu-u-u-uh," mutta sitä minä en osaa kääntää.