— Se olen minä; minä teen teille työtä koko elämäni ajan, kunhan vain äiti saa vähän ruokaa ja rohtoja apteekista. Minä hakkaan hakoja öin päivin, jos muutatte hänet johonkin, missä ei sada vuoteeseen.
Ei, se oli mahdotonta; se, joka ei tahtonut elää ja tulla terveeksi kuudella kapalla jyviä ja 24 killingillä rahaa kuukaudessa, sitä ei voinut Kvastlöjan köyhäinhallitus auttaa. Myöntää lainaa 12-vuotisen pojan takaukseen ei luontunut köyhäinhoidon esimiehen raha-asioihin 1840-luvulla.
Poikanen juoksi ympäri itkien ovelta ovelle. Hän piti itseään äitinsä murhaajana, jollei hän hankkinut sille sitä apua, jonka oli sanottu voivan parantaa hänet. Hän sai myöskin kyllältä velliluujäännöksiä ja leipäpalasia, mutta hänen varsinaista asiaansa ei tahtonut kukaan ymmärtää.
Ainoastaan tehtaan patruunin rouvan sydän pehmeni, hän ratkesi itkuun sekä antoi pojalle ryynivelliä ja satakuusikymmentä noppaa Hoffmanin ja sydämmenvahvistustippoja.
* * * * *
Kolmen kuukauden kuluttua pyyhkäistiin Pekka Juhonpojan leski köyhäinhoidon listasta pois, ja nyt, kun hän ei enää tarvinnut sitä, teki kylänikkari hänelle aivan uuden vedottoman asunnon, joka muutamana sumuisena sunnuntaiaamuna Marraskuussa laskettiin siihen kirkkotarhan kolkkaan missä huonot ja tilattomat saivat sijansa elämäntyönsä päätettyä.
Lassi kuhnusti mukana haudalle, mutta siellä ei juuri kukaan sanonut hänelle mitään. Niin, tämä oli totta: esimiehen poika, jolta hän oli saanut lainata juhlavaatteet, pukkasi häntä kylkeen ja kuiskasi: "Älä itke niin hirveästi minun uudelle liivilleni, sinä lurjus!"
Onnellisesti kyllä, ei Lassi ollut koskaan lukenut vanhan ajan historiaa, niin ettei hänelle koskaan johtunut mieleen vannoa jotain Hannibalin valaa rikkaita kohtaan.
* * * * *
Oli suuri juhla kauppias Perssonin kauniilla maatilalla. Pojat ja palvelusväki olivat sitoneet kauniita kunniaportteja isännän viidentenäkymmenentenä vuosipäivänä, Värilyhtyjä riippui tiheässä sokurisuppilonnuorissa, jotka olivat sidotut puusta puuhun puutarhassa ja puistossa. Pehtori seisoi ulkona päärappujen luona ja pyyhki hikeä otsaltaan kaikkien niiden sielun ja ruumiinvoimien ponnistusten jälkeen, joita hän oli saanut kokea johtaessaan yhdeksänkertaista hurrahuutoa, ja rovasti oli juuri isännän erinomaisessa sampanjassa juonut kiitollisuuden maljan isännälle komean urkulaitoksen hankkimisesta pitäjän kirkkoon hänen puolivuosisata-riemujuhlanaan.