Ja sitte sai Anna nähdä papintodistuksen. Hän itki tietysti hirveästi, mutta apostoli sanoo, että "rakkaus kärsii kaikki", ja apostoli lienee ollut mies, jolla oli asiat selville, sillä puolen tunnin jälkeen oli Annan pikku sydän lohdutettu, ja Stål oli saanut lupauksen, että vaikka hänellä ei ollutkaan kansalaisen luottamusta, niin olisi hänellä kuitenkin Annan luottamus, ja jos hän olikin "kadottanut kunniansa", niin oli hän saavuttanut rakkauden sijaan.
Mutta vanhemmat eivät olleet samaa mieltä: "Kunniaton" ei koskaan saisi heidän lastansa, ja heidän suustaan kuullusti asia Annastakin paljon paremmalta kuin silloin, kun sydän löi ja suonet takoivat tuolla alaalla syreenilehtimajassa.
"Kunniaton" karkoitettiin pois täältäkin.
* * * * *
Käräjähuone oli täynnä väkeä. Aine oli myöskin erittäin jännittävä: postin ryövääminen murhayrityksen ohessa. Asia oli selvä ja valmis — sillä murhayrityksestä päässyt postiljooni oli tuntenut murhaajan, sekä sitäpaitsi ei tämä ollut yrittänytkään kieltää.
Oikeuden puheenjohtaja luki:
"— — — tuomitaan hän, Kalle Stål, ryöväyksestä yhdessä raa'an väkivallan kanssa 10 vuoden kuritustyöhön ja koko elinajakseen menettäneeksi kansalaisluottamuksensa."
Hän seisoi kylmänä ja välinpitämätönnä tuomiota luettaessa; ainoastaan viime sanain aikana välähti ivan vilahdus synkällä otsalla ja tummissa silmissä. Kun valitusosotusta luettiin, huusi hän:
— Ei, minä olen tuomioon tyytyväinen, hyvin tyytyväinen. Ha, ha, ha! Kolme kertaa olen minä pyrkinyt kunnialliseksi mieheksi, olisin myös päässyt siksi, jos ei papintodistusta olisi löytynyt, niin, siksi olisin minä päässyt piru vieköön…
— … viekää vanki ulos!