Sitten kuoli Ola "liiallisesta juomisesta" sanoi tohtori. "Syksyn kylmien tuulien vilustamana puuhatessaan uutterassa työssään", sanoi pappi "kiitosta" tehdessään.
Mutta niinpä olikin lääkäri saanut ainoastaan 20 kruunua vaivoistaan, mutta pastori 30 "hautausrahaksi."
Äiti antoi lapsille kaiken, mikä perintöjaossa tuli hänen osalleen. Kallelle enimmän, sillä hänen luonaan tulisi hän asumaan elämänsä loppuajan, niin oli sovittu.
Että Kalle "naisi rahoja" lunastaakseen muilta sisaruksilta kartanon, oli aivan luonnollista ja hän itse oli neuvonut häntä siihen, mutta kuitenkin viilteli niin kummallisesti rinnan vasemmalla puolella hänen antaessaan uudelle emännälle avaimet luhtiin, juustokorit ja tuon pienen puikon, johon hänellä oli tapana merkitä veitsellä, milloin lehmät poikisivat, sillä hän oli vanhan ajan ihminen ja piti, että uusmuotinen almanakkaan kirjoittaminen oli vain hutiloimista.
Oli luistanut kaikinpuolin niin hyvin talossa kolmenkymmenen vuoden aikana, mutta uusi emäntä tahtoi kaikki saada omalla tavallaan, ja kun vanhus sanoi jotain palvelusväelle, panivat ne vastaan, ja aina oli "emäntä" käskenyt toisella tavalla.
Se oli kummallista, ettei hän enää itse ollut "emäntä."
Vielä kohdeltiin häntä ystävyydellä ja määrätyllä arvostamisella. Pienet lapset, joita syntyi maailmaan yksi toisensa perästä, tarvitsivat häntä, hän rakasti heitä kovasti, ja ne olivat yhdysside hänen, pojan ja miniän välillä.
Kaikki olisi käynyt hyvin, kun vaan ei kuolema olisi unhottanut pois häntä lapsien kasvettua yhä suuremmiksi, jolloin häntä ei enää varsinaisesti tarvittu. Minä olen useasti ihmetellyt, mitä kuolema miettii, kun se antaa viikatteensa niin helposti säästää surun rasittamia, vaalenneita päitä, mitkä ovat lakanneet toivomasta ja tekemästä iloisia tulevaisuuden suunnitelmia, vanhoja, kuihtuneita korsia inhimillisellä vainiolla, mitkä eivät enää seiso siinä iloksi itselleen eikä muille. Mutta sitä vastoin tunkeutuu niittomies toisaalle, jossa häntä ei ole odotettu eikä haluttu, lyö mielet surun kahleihin ja erottaa sydämmet, jotka ovat levollisesti niin lähekkäin toisiaan, että ne ovat melkein yhteenkasvaneet kuin siitosoksat.
Voi, ei mitään ote niin ihmeellistä, mutkikasta ja käsittämätöntä kuin kuolema. Kunhan vaan ei sitä olisi elämä.
Tupa oli rakennettu lisää, mutta siellä ei kuitenkaan alkanut olla sijaa vanhalle isoäidille. Purtilo sijaitsi siellä, missä tavallisesti oli hänen rukkinsa. Vastaleivottu leipä pantiin jähtymään hänen sänkyynsä, ja kun hänen vanhaa nimikko sarvilusikkaansa, joka hänellä oli ollut 18 vuotta, ei löytynyt päivällisen aikaan, ilmoitettiin, että se oli pantu rengin ruokalaukkuun hänen pannessaan aitaa haassa.