Niinpä kuultiinkin usein, kun tuli kysymys jonkun talonpojan taloudellisesta asemasta tai jostain tarpeellisesta parannuksesta talossa tai tilassa, täydellä todella puhuttavan: "siihen sillä raukalla ei ole varoja; hänellä kun oli lukuset viime syksynä."
Jotain lievennystä kustannuksissa sai kuitenkin isäntäväki aina niistä runsaista "tulijaisista" kaikellaista Jumalan lahjaa, joita toi mukanaan jokainen eri ruodin talo, vieläpä sotilaat ja torpparitkin.
Ja niin tuli vihdoin tuo suuri päivä. Tupa oli siistitty ja puhdistettu, suuri ruokapöytä oli levitettynä akkunan edessä papin siihen pantavaksi kirjansa ja nuuskarasiansa, pitkiä, höylätyitä lautoja pantiin pukkien päälle ja tehtiin monta penkkiriviä, parasta apilaheinää pudistettiin pilttuuseen papin Pollelle ja karjapiika Tiina, jolle oli ollut mahdotonta silmäillä yli viidennen pääkappaleen "selityksiä", sai yhtäkkiä niin kovan pistoksen ja pakotuksen vasempaan kylkeensä, niin että hänen täytyi mennä makuulle sekä henkisestä että maallisesta ravinnosta.
Kello aamu yhdeksältä tuli pappi. Kaikki papillinen toiminta pitää alettamaan rukouksella ja veisuulla, mutta kun lukkari maalla tavallisesti samassa on koulunopettaja ja hänellä on tuntinsa aamupäivällä, voi hän vasta myöhemmin olla saapuvilla, jonkatähden pappi määräsi jonkun toisen säveltaiteessa yleisen mielipiteen tunnustaman taitavan miehen ottamaan ylös virren ja kun smålantilaiset äänivarat tavallisesti nousevat korkealle, niin "otti hän ylös sen" aina korkeaan e:hen sekä noilla väräjävillä lirutuksilla ja juoksutuksilla, joita Bondeson niin mestarillisesti osaa jäljitellä.
Ja sitte alettiin "ylöskirjoitus", sillä papin moniin maallisiin toimiin kuuluu myöskin olla seurakuntansa väenlaskija. Nyt pitäisi määrättämään, kutka olisivat ensi vuonna kirjoitettuina itse kussakin taloudessa, ja niiden atestit annettamaan, jotka olivat muista pitäjistä muuttaneet palvelukseen tänne. Samaten kirjoitettiin ne ylös, jotka nyt olivat saapuvilla päivän kuulustelussa.
Jos seurakunnan sielunpaimen oli erityisesti isällisen luonteen saanut, niin voivat nämä ylöskirjoitukset tulla väliin hyvin huvittaviksi. Silloin sattui esim. tähän tapaan: "Numero 27, Pieni Kellola. Siellä on meillä ensiksi tilanomistaja Sven Juhonpoika, syntynyt 1832, ja hänen piikansa Anna Kaisa Jonaantytär … jaha, piika, ja. Mutta kuule nyt, rakas Sven; kuinka kauvan aivot sinä tuota tuollaista suhdetta pitkittää? Se on häpeä koko lukuruodille, että sinä, jolla on oma kartano ja perustus ja olet talonisäntä, jonka pitäisi olla esimerkkinä alamaisillesi, käyttäydyt tuolla tavalla. Ja sinä, Anna Kaisa! Jos sinulla olisi vähänkään jäljellä naisellista kainoutta, niin olisit jo aikoja sitte muuttanut tämän miehen luota, joka ainoastaan tahtoo alentaa sinua. Tule kotiin minun luokseni Sunnuntaina jälkeen päivällisen, niin saan minä puhua kanssasi, Sven!"
(Sven punastuu, Anna Kaisa itkee, ja koko ruoti näyttää erinomaisen juoruhaluiselta ulos.)
"Vasikkaha'an torppa. Siellä on meillä torppari Juho Maununpoika ja hänen vaimonsa Riita Svensintytär, poika Kalle … mutta mitä se tahtoo sanoa? Poikahan on 19-vuoden vanha, ja sinä pidät, että hänen tulee olla kotona ja vetelehtiä siellä talveakin! Niin, kyllähän se on erinomaista: kaksi suurta, voimakasta miestä yhdessä torpassa kahta lehmää ja vasikkamullia vaalimassa. Se kelpaa se. Mutta totuudessa sanottuna, rakas Juho, tämä ei käy päinsä, pojan pitää mennä maailmalle ansaitsemaan."
— "Niin, nähkääs rovasti! Sen hän kyllä tekisi, mutta en minä ole voinut hänelle mitään sellaista hankkia."
— "Älkää puhuko tyhmyyksiä! Minä annan hänelle tallirengin paikan, tule minun luokseni aamulla varhain."