Ehkä. Mäkitupalainenkaan tuskin ajattelee, nuoren vaimonsa kanssa muuttaessaan matalan katon alle, kuolla puutteeseen, ja että hänen lapsensa joutuvat huutokaupalla myytäviksi.
Kun Pohjosen Jaska tuli kotiin, piti hän seuraavan puheen:
"Tässä on vasara sen sijaan, jonka tyttö pudotti kaivoon, ja pannunjalat ja ämpäri, jossa sopii kantaa sikaruokaa. Ja sitte sain minä sieltä pojan, joka yöt voi maata tuvan laskettavassa likavesisaavin vieressä."
Niin että nyt virkaveljeni terveydenhoitolautakunnassa, jonka varapuheenjohtaja olen, voivat mahdollisesti ymmärtää, miksi minä kesäiseen aikaan niin erityisen tarkasti pidän silmällä talojen likavesisaaveja.
III.
Kuinka minusta neljätoistavuotiaana tuli "kauppamatkustaja."
Kykyni mukaan, joka hyvin nopeasti kasvoi alituisessa harjotuksessa ja kovassa karaistuksessa, sain minä nyt ottaa osaa melkein kaikkiin maanviljelystöihin. Aura ja viikate jätettiin käsiini tosin vasta viimeisenä vuotena niistä kolmesta, mitkä vietin Jaska Pohjosen luona; mutta heti minä hyvin tarkkaan tutustuin lataan, äkeeseen, kirveeseen, haravaan, vesuriin, lapioon, tadikkoon, turvenuijaan y.m. työkaluihin.
Kuulin varsin hyvin kun Jaska talvi-aamuisin puoli kahden aikaan alkoi käydä tassutella tuvan lattialla, yskien ja syljeskellen vaatteita ylle heittäessään mennäkseen riihelle puimaan. Mutta minun heikot jäseneni olivat arat ja särkivät vielä edellisen päivän työstä, ja kun ojensin käteni saavia, ensimäistä lämpömittariani päin, oli siinä usein jääkuori. Tiesin hyvin välttämättömin kohtaloni, mutta en koskaan noussut, ennenkuin isäntä oli raottanut ovea ja lausunut peruuttamattoman käskynsä:
"Pystyyn, poika!"
Tämä varstalla puinti kello kahdesta yöllä aina hämäriin asti iltapäivällä oli yleinen tapa talonpoikaisoloissa 1840-luvulla ja jälkeenkin. Ne puimakoneet, mitä silloin löytyi, olivat liian kalliita talonpojille ja liian suuriakin heidän pienissä tiloissaan. Puhdepuinti oli niin muodoin välttämätön, jos mieli saada kaikki vilja puiduksi ennen joulua, mikä oli kunnian-asia.