"Mitä, isäntä? Polle on saanut vettä ja loimi on myöskin selässä."
"Ei ole siitä nyt kysymys. Tuo nainen, jonka kohtasimme tiellä, oli kerran minun vaimoni, ja kauniimpaa naista et ole koskaan nähnyt, ja hän petti minut samalla viikolla kun me vihittiin ja karkasi tiehensä tuon kanssa, joka veti tahkoa kelkassa."
Minä tulin aivan hämmästyksiini, mutta minusta tuntui kuin olisi pitänyt jotakin sanoa.
"Herra Jumala! Onko se mahdollista!"
"Niin että nyt tiedät, Nisse, että kauppa-Lassi on nähnyt ja kokenut jotakin, joskin hän nyt ajaa omalla hevosella turkkeihin puettuna."
Siitä päivästä minä vielä lujemmin liityin kauppa-Lassiin; tiesin nyt mitä hän ajatteli katsella tuijottaessaan kummallekin puolelle tietä kumminkaan näkemättä mitään.
Yhä enemmän ja enemmän minä "tulin liikkeeseen sisälle", ja parin vuoden perästä olin minä vähitellen saanut haltuuni kaikki liikkeessä tarvittavat kirjotustyöt. Eihän meillä mitään laajaa kirjeenvaihtoa eikä kirjanpitoa juuri ollutkaan! Tilaukset ja ostot teki Lassi itse kaupungissa käydessään. Ainoastaan harvoin kirjotettiin jollekin kauppiaalle kirje, että hän lähettäisi meille jotakin tavaraa, mikä oli loppunut kesken. Laskuja me kirjotimme harvoin; kun syksyllä palasimme karhusi Lassi maksun keväisistä ostoista ja päinvastoin. Jollei sitä saatu, tyytyi hän pieneenkin suoritukseen ja kirjoitti rästin muistiin. Hiukan tosin näin menetellen hävittiin, mutta ei läheskään niin paljo kuin nyt hävittäisiin, jos liikettä samalla tavalla hoidettaisiin. Talonpojat pysyivät silloin taloissaan ja palvelijat harvoin muuttivat pois syntymäpitäjästään. Kirjotustyö rajoittui siis melkein yksinomaan rästikirjaan. Minulla on vielä useita sellaisia tallella. En tahtoisi näyttää sitä konttoristeilleni. Ei siinä mikään muistuta tavallista reskontraa, jossa jokaisella ostajalla on oma konttonsa. Ei, me kirjotimme päivämäärän ja ostajan nimen ja mitä hän oli saanut ja mitä se maksoi, ilman viivoja ja numerosarekkeita, rivi rivin perästä kuten kirjeessä, ja senvuoksi ei eri määriä koskaan voinut laskea yhteen tavallisella tavalla, koskeivät ne olleet toistensa alla, vaan ne laskettiin yhteen päässä, mikä tuotti paljon vaivaa, varsinkin siihen aikaan kun oli vielä "riikintalareita", "killinkejä" ja "runstykkejä" liikkeessä. Sitte vedettiin paksu viiva "konton" alle, ja seuraava ostaja merkittiin samalle sivulle. Mitään luetteloa näiden monien satojen aivan sekaisin olevien konttojen käyttämiseksi ei meillä ollut; sama henkilö voi kirjaan olla merkittynä seitsemässä kahdeksassa eri paikassa, ja näiden löytämistä ei mikään muu auttanut kuin muisti, mutta en muista tämän meitä koskaan hetkeksikään pettäneen.
Kassakirjan piti Lassi aivan tarpeettomana laitoksena. Kun joku ostaja maksoi, vedettiin risti määrän yli, ja kun Lassi tahtoi saada selkoa liikeasemastaan, laski hän kauppamiesten hänelle jättämistä tilauskopioista yhteen, paljonko hän oli heille velkaa; tämä vähennettiin säästöpankkikirjojen ja kassan määrästä, ja saatuun jäännökseen lisättiin tavaravaraston arvo ja ulkona olevat saamiset. Tunnissa voi hän siten saada selvän liikkeen tilasta, ja sitä en voi minä minun liikkeessäni, vaikka meitä on kolme miestä konttorissa.
Niin vierivät vuodet kunnes olin yhdeksäntoista. Nyt minä istuin kuorman etupuolella, ja kauppa-Lassi makasi kyyristyneenä minun takanani, hakien tuulen suojaa minun selkäni takaa, joka oli tullut varsin leveäksi ja vahvaksi. Huomaamattamme olivat osat vaihtuneet, niin että minä nyt juttelin ja hoidin liikkeen kun tupaan tulimme, kun taas Lassi istui uunin edessä ja jakoi makeisia lapsille.
Lassi-kauppiaan selkä köyristyi yhä enemmän, tukka ja parta olivat aivan harmaat, ja hän jäi kernaasti kuorman päälle ahteissakin kun ne eivät olleet varsin jyrkkiä. Pollenkin otsaan oli tullut harmaita karvoja; hän kompastui toisinaan epätasaisella tiellä ja kauransyönti ei enää käynyt samassa tahdissa kuin ennen. Meillä oli nyt ruisjauhosäkki mukana vankkureissa, ja levähdyspaikassa koetettiin jauhoappeella pitää vanhaa uskollista palvelijaa voimissa.