Joka tuvassa kävin minä tervehtimässä. Kaupasta ei paljoakaan tullut, mutta sitä enemmän hyväilivät minun nuorukaisen turhamielisyyttäni kuiskaukset. "Ei, katsohan vaan, millainen mies tuostakin on tullut!" ja "onko mahdollista, että tuo on Hakalan Juhon poika!"
Siskot minä myöskin hain käsiini ympäri pitäjää. Hanna oli seitsemäntoista vuotias ja sai jo palkkaa, Johannes oli viidentoista ja oli juuri keväällä päässyt viimeisestä paikasta, missä hän oli "myytynä". Enempää kuin ruuan ja muutamia vaaterääsyjä ei hän nytkään saanut palkakseen, mutta hän oli vapaa ja määräsi itse kohtalonsa. Molemmat saivat vaatteita ja rahoja minulta. Mutta pikku Emma, hän oli vasta yhdentoista ja hänen oli vielä monta vuotta pysyminen orjuudessa. Kuitenkin teki suuri pala rintasokeria hänet iloisemmaksi, kuin kumpikaan muista oli tullut, ja myöhemmin sain kuulla, että suuri silkkihuivi, jonka lahjoitin talon emännälle ja lupaus pitää huolta pikku siskoni vaatteista, paljon olivat parantaneet hänen asemaansa.
Haudat? Ah, niitä tietysti ei kukaan ollut hoitanut. Kummut olivat tasotetut maan tasalle, ja siihen paikkaan, missä muistin niiden olleen, oli lukkari pannut lehmänsä liekaan…
Luottamus ja kauppa kasvoivat, elämänvaatimukseni niiden mukana, ja kun tulin kauppalaan tai johonkin muuhun suurempaan paikkaan, söin minä ateriani herrasväen ruokasalissa.
Eräänä päivänä, heti sen jälkeen kun olin ottanut tämän ylpeän tavan, istuin yksinäni suuren pöydän ääressä, jonka toisessa päässä iloinen seurue nuoria miehiä söi päivällistänsä. He olivat hyvin "liikutettuja" ja lopulta tuli yksi heistä minun luokseni ja sanoi:
"Pyydän anteeksi, mutta herra istuu niin yksinään kuin huuhkaja hävitetyssä kaupungissa. Emmekö voi asettua yhteen istumaan? Nimeni on Strömberg, kersantti."
"Kiitoksia, minä olen kauppias Nils Jönsson."
Ja niin tulin minä tutuksi postikirjurin ja nimismiehen kirjurin ja erään toisen kersantin ja vielä parin muun herran kanssa ja monen punssipullon kanssa, jonka tavaran kanssa minun tuttavuuteni tähän asti oli ollut hyvin pintapuolinen. Ja sitte juotiin ensimäiset veljenmaljat, millä minua on kunnioitettu koko elämäni aikana.
Aluksi olimme vaan puoliveljiä tai velipuolia, niin ymmärtäen että he sanoivat minua sinuksi ja minä sydämeni kainoudessa heitä herroiksi, mutta lopulta minä perehdyin uuteen korkeaan asemaani.
Ja sitte tulivat kortit esille ja enemmän punssia, ja sitte alkoi sali kutistua kokoon ja tuli hirmuisen pieneksi… uudet veljet alkoivat silmissäni keinua ylös ja alas… ja sitte katosi kaikki.