Yöllä minä heräsin hienossa sängyssä pitsilakanain välissä, ja päässäni tuntui kuin olisi siellä ollut tekeillä joku suurehko rakennustyö. Onnistuin lopulta saamaan käsiini takkini, jonka taskussa minulla oli tulitikkulaatikko. Ja sitte lompakon, jossa minulla oli 400 riikintalaria erään laskun maksamista varten. Niistä oli poissa 250! "Kalliiksi tulee moukan seurustella herrojen kanssa", ajattelin itsekseni, kun tämän pelihäviöni huomasin.
Mutta paljo surullisemmaksi tulin hoiperreltuani talliin ystäväni Pollen luo. Ovi oli auki yön terävässä pakkasessa, vällyt ja valjaat varastettu, eikä Polle ollut saanut ei märkää eikä kuivaa sitte edellisen päivän päivällisajan. Hän käänsi vanhan, harmaantuneen päänsä minuun päin ja katseli minua syvillä viisailla silmillään aamun kalpeassa hämärässä. Sain kyyneleitä silmiini kun ajattelin kauppa-Lassin suullista testamenttia vanhaan uskopalvelijaansa nähden.
Kaksi tuntia sen jälkeen ajoin minä ulos kauppalasta itse varsin viheliäisenä, mutta Polle sentään jotenkin hyvässä kunnossa. Kadulla kohtasin erään uusista veljistäni.
"Terve, Jönsson! Kiitos eilisestä! Ikävää, että sinulla oli niin riivatun huono onni. Tänä iltana me tarjoomme revanssia!" huusi hän.
"Kiitoksia vaan, mutta sitä minä en uskalla juoda, minulla on vielä kylliksi punssista", vastasin minä kohteliaasti.
Tapaus harmitti minua kovasti, enkä saanut tavallista hyvää tuultani takasin ennenkuin pääsiäisen aikaan saavuin Peltoniemeen ja vietin juhlapäivät vanhojen ystävieni luona, joita en ollut nähnyt kahteen vuoteen eli siitä asti kuin Lassi kuoli.
Lautamies ja minä istuimme heti sohvalle tupakamariin ja aloimme haastella niinkuin vanhat ymmärtäväiset miehet ainakin ja Leena emäntä tarjosi kahvia.
Kun katsahdin ylös, seisoi nuori tyttö kynnyksellä tuvan ja kamarin välissä. Hän oli pitkä ja solakka, ja vaaleita, suoria, tavattoman kauniita kasvoja ympäröi kullankeltainen tukka.
Minä nousin ylös ja aloin hämilläni pyöritellä lakkia peukaloitteni välissä.
"No mitä nyt?" sanoi lautamies.