"Neiti…?", änkytin minä.
"Ha ha haa! Istu, pöllöpää! Etkö tunne tyttöä, Hannahan se on, tiemmä!"
Oliko se mahdollista? Oliko kahdessa lyhyessä vuodessa pienestä, kalpeasta Hannasta voinut tulla noin suuri kaunis tyttö!
Siitä tuli iloinen pääsiäinen. Me ajoimme kirkolle. Me koristimme Lassin haudan niin hyvin kuin taisimme. Me kuljeskelimme metsissä ja mailla ja iloitsimme heräävän luonnon ensimäisistä elonilmauksista, ja kun minä viimein lähdin tieheni, tuntui kuin olisi jotakin ollut särkyä sisässäni.
Mutta Peltoniemeen en minä kuitenkaan palannut moneen vuoteen.
Onnea oli minulla enemmän kuin koskaan olin uskaltanut toivoa. Että minä kiertelin maanteitä niin kauan, riippui enimmäkseen taikauskoisesta pelosta, että onni kääntyisi, jos vakinaiseksi kauppiaaksi asettuisin. Mutta kun Gustafsson tuolla Rantakadun varrella teki konkurssin ja pesänhoitajat lupasivat myydä koko kauppavaraston 30 prosentin alennuksella, silloin tein päätöksen, enkä sitä ole katunut.
Kyllä on sentään hyvin helppoa päästä herraksi, kun vakavasti yrittää. Vuoden päästä ei minun ja kaupungin muiden herrojen välillä ollut mitään erotusta, kun minä vain — olin vaiti. Mutta kun minä sanoin jotakin, tuli siitä helposti jotakin moukkamaista. En nyt tarkoita itse murretta, mutta minulla oli sanoja, joita jotkut herrasväet eivät aina oikein ymmärtäneet, ja heillä taas oli mutkikkaita lauseparsia, joita minä en käsittänyt. Mutta parempain ihmisten joukossa voi olla kauankin sanomatta sanaakaan. Äskettäin oli täällä varatuomari, joka osasi olla vaiti niin kauan ja niin hyvin, että hänestä viimein tuli lääninkamreeri ja valtiopäivämies.
Vaatteet myöskin paljon edistivät herraksi tulemista. Heti kun tulin tänne, aloin arkipäivinäkin käyttää pitkäraitaisia housuja ja avorintaista liiviä. Tulin veljeksi hyvin monen kunnon miehen kanssa ilman että se maksoi minulle äyriäkään, ja kun minä istuin ravintolassa totilasi edessäni, ei pian yksikään ihminen voinut huomata, että minä olin ollut paimenpoikana ja ruodilla ja kulkenut rihkamakaupustelijana pitkin maata.
Liike meni auttavasti kylläkin. Alussa se kyllä ei tuottanut niinkään paljoa kuin vankkurit ennen muinoin, mutta se parani pian, ja kun Göteborgin ja Malmön tukkukauppiaat kirjottivat täkäläiselle yksityispankille ja kysyivät, minkälainen Nils Jönssonin varallisuudentila oli vastattiin heti: "Hyvä".
Hyvässä asemassa olevat nuoret miehet ovat siksi harvinaisia otuksia tässä maailmassa, ettei ole varaa antaa heidän käydä irtaimina ja vapaina, vaikkakin he olisivat mäkituvassa syntyneet, eivätkä ikänä mitään koulua tai akatemiaa nähneetkään.