Ja niin huomattiin, että vanhemmilla tuttavillani, joilla oli lentoon valmiita tyttäriä, myöskin oli milloin hirvenpaistia, milloin pyitä, milloin muutamia aivan erinomaisia rapuja, joita pyysivät minun kaikessa yksinkertaisuudessa jakamaan kanssansa. Itserakas en luule koskaan olleeni, mutta kun isä äkkiä muisti täytyvänsä heti kirjottaa muutamia välttämättömiä liikekirjeitä ja äiti myöskin sai asiata ulos ja minä sain istua tuntikausia kahdenkesken heidän rakastetun lapsensa kanssa, niin suodaan minulle ehkä anteeksi arveluni, etteivät he olisi epätoivoon joutuneet, vaikka olisinkin tahtonut päästä sukulaisuuteen heidän kanssaan.
Älkää luulko, että minä olin tunteeton mamsellien suloille (neitisanan yleinen käytäntö keksittiin vasta kymmenen vuotta myöhemmin). Silloin tekisitte minulle suuresti vääryyttä. Mutta kaikesta ystävällisyydestä ja kohteliaisuudesta huolimatta tunsin itseni vieraaksi ja noloksi. Meidän erilainen nuoruutemme ja kasvatuksemme tekivät meistä mielestäni vallan eri rodun. Ihastuksella kyllä katselin valkeiden, kauniiden sormien leikkimistä pianon koskettimilla, mutta en uskaltanut käydä lähemmäksi, koska pelkäsin että minut pantaisiin kääntämään nuottilehteä, ja nuottilehteä taas en uskaltanut kääntää senvuoksi, ett'en koskaan voinut oppia käsittämään, milloin sivu oli soitettu loppuun.
Kun olin kotona konttorissa ja puodissa, tai kun öisin maatessani tuumailin, kun minun muuten kyllä erinomainen uneni ei tahtonut riittää, olin toisinaan puoleksi päättänyt heittää kaiken talonpoikais-ujouden pois ja lähestyä jotakin noista hienoista tytöistä, joilla oli kapeat, valkoset sormet, miellyttävät liikkeet, kaikuva nauru ja vilkas puhelu. Olinhan minä jo päässyt kappaleen matkaa eteenpäin sivistymisen tiellä, olin luopunut monesta lausetavasta ja sananparresta, jotka olivat herättäneet huomiota, mikä mielestäni ei ollut pelkästään imartelevaa laatua, ja minä tunsin jo kortit ja osasin "lyödä ulos" melkein kuin muutkin. Ja ehkäpä "hän" sitte voisi auttaa minua muussa mikä vielä oli tarpeellista.
Ja niin kuvailin minä, mäkitupalaispoika, myyty ruotulainen, itselleni elämää hienossa herrasperheessä, missä minä itse olin herra, ja minne minä päivän vaivojen jälkeen pakenin levätäkseni, pari pyöreitä, pehmosia, valkeita käsivarsia saman kaulan ympärillä, joka niin usein oli niskassaan tuntenut Pohjosen Jaskan ruskean nyrkin puristuksen.
Mutta en ollut vielä uuteen asemaani kasvanut; aina kun satuin silmä vasten silmää jonkun tuollaisen haaveksimani olennon kanssa, niin tuntui, ei niin paljon enää kainoutta ja saamattomuutta, vaan kuin olisi hän ollut jotakin aivan toista sukua kuin minä, ja kuin olisin aikonut pyytää jotakin luonnotonta.
Kuitenkin — minunkin hetkeni piti kerran tulla. Suurempien ostajieni joukossa oli eräs patruuna Bramberg, joka asui penikulman päässä kaupungista. Mitä lajia "patruunaa" hän oli, sen tietäköön Jumala, sillä nyt ei hänellä ollut tehtaita eikä taloja, vaan oli vuokrannut erään everstin puustellin päärakennuksen ja puutarhan ja eli — niin, linnut tietäkööt mistä; sanottiin sukulaisten häntä auttavan sittekun hänen omat hommansa olivat menneet hiukan vinoon. Joka tapauksessa hän eli, vieläpä varsin hyvästikin, ainakin niistä ostoksista päättäen, mitä hän teki minun puodissani.
Alussa olin minä ihastunut tavaroitteni hyvästä menekistä Koivusaaressa, se oli kartanon nimi, mutta iloni hiukan väheni, kun kului pitkä aika uutta vuotta ilman että mitään suoritusta tapahtui. Muutamien päivien perästä senjälkeen kun patruuna oli saanut vastakirjan loppusummineen, tuli hän kaupunkiin loistavan hyvällä tuulella, tarjosi päivällisen kaupungintalolla, pyysi sanomaan sedäksi ja huudahti hyvästiä heitettäissä:
"Se oli totta! Niin, asiamme, poikaseni! Ne me tässä jonakin päivänä kyllä selvitämme!"
Toukokuussa, kun velka uusien tilausten kautta melkoisesti oli karttunut, uskalsin minä lähettää erinomaisen kohteliaan ja anteeksi pyytävän karhumakirjeen.
Seuraavana päivänä tuli setä Bramberg luokseni, seurassaan kolme tytärtään, hänen "ainoa ilonsa elämässä, sittekun vaimovainajani minulta otettiin".