Mutta kaikki muut näyttivät varsin tyytyväisiltä ja iloisilta.
Kuinka erilainen olikaan Emmi puhuessaan muiden nuorten herrojen kanssa kuin minun seurassani! Tuo tyyni, puoleksi suojeleva ystävällisyys oli poissa, ruusuja kohosi poskille, tummat silmät säihkyivät ja naurussa oli salaisen ymmärtämisen kaiku!
Sinä yönä minä en nukkunut paljoa, mutta sinä yönä minä kuitenkin näin asiat selvemmin kuin kirkkaammalla päivällä. Näin hienon ja kauniin tyttöraukan, joka oli myynyt itsensä talonpoikaispojalle hinnasta, joka hänelle oli vähäinen, mutta joka ajan pitkään kuitenkin voi tulla liian kalliiksi minulle. Rakastinko minä edes häntä toden teolla? En, minä olin hullaantunut kauniisiin silmiin ja mustiin kiharoihin, mutta oikeastaan oli paljas sattuma, että morsiamekseni oli tullut Emmi; yhtä hyvin olisi se voinut olla Anna tai Julia. Minkälaiseksi muodostuisikaan yhdyselämämme.
Ei, ei, tämä oli, kuten kauppa-Lassin oli tapana sanoa, "huono kauppa"; minun täytyi päästä järkiini ja puhua vakava sana Bramberg-ukon kanssa.
Kello kahdeksan minä pukeuduin ja lähdin ulos. Rullaverhot ukon huoneen ikkunoissa olivat ylhäällä. Hän oli siis jo noussut, vaikka olikin menty myöhään levolle. Menin avoimen ikkunan luo tervehtiäkseni hyvää huomenta. Huone oli tyhjä. Lähdin astelemaan eteenpäin kauniissa puistossa, ja äkkiä sukelsi Brambergin valkonen kesätakki esiin käänteessä.
"Huomenta poikaseni!
"Oi kuinka ihanaa on täällä luonnon helmassa."
hyräili kunnon patruuna.
"On… on… kyllä… mutta tahtoisin kernaasti puhua sedän kanssa…"
"Anna tulla vaan, poikani!"