"Olisi synti häiritä hänen huviaan", arvelin minä. "Emmekö me sen sijaan voisi mennä sinne katsomaan tanssia?"
Siihen ei ollut mitään estettä.
Menimme pellonaidan yli ja vasikkaha'an läpi, ja sitte kuulimme jo viulun äänen Etelätalosta Siellä oli komea juhannussalko ja oikein laudoista tehty tanssilava, ja polkka, joka juuri siihen aikaan salongeista oli levinnyt talonpoikaistaloihin, oli täydessä menossa. Kauaa ei minun tarvinnut pyörivien parien joukosta etsiä, ennenkuin huomasin Hannan. Pitkänä ja vaaleanverevänä, solakkana mutta voimakkaana, tanssi hän luontoperäisellä suloudella, vaalean tukan peittämä kaunis pää reippaasti pystyssä. Hän oli lämmin ja punainen, mutta suuret, siniset silmät olivat tyynet, ja hänen tanssinsa oli, huolimatta hänen kahdestakymmenestä kahdesta ikävuodestaan, vielä ilmeisesti lapsen, joka tanssii vain tanssin itsensä takia.
Kun polkka oli loppu, tahtoi isä huutaa hänet luoksemme, mutta minä kielsin ja vein hänet mukanani paremmin puiden taakse. Tahdoin nähdä, kuinka tuo kaunis, komea tyttö käyttäytyi muun nuoren väen joukossa, tietämättä meidän läsnäolostamme.
Minkätähden tulin minä niin iloiseksi kun hän tanssin loputtua aina meni vanhempien naisten luo, jotka olivat lystiä katselemassa, tai otti jotakin muuta nuorta tyttöä vyötäisistä ja käveli edestakaisin joen rannalla? Minkätähden minä hymyilin, kun isä pahoitellen kuiskasi:
"Nuoret arvelevat, että Hanna on niin ylpeä ja tahtoo liian paljon olla itsekseen!"
Sitte vingahti viulu taas ja alkoi soittaa valssia, jonka minä hyvin tunsin noista reippaista sävelistä.
Tanssitilaukset edeltäpäin olivat vielä silloin ja paljon myöhemminkin tuntematon tapa talonpoikaiskodeissa ja leikkihuveissa. Se tyttö, jolla ei heti ollut jonkun pojan käsivarsi uumillaan, hän varmasti oli "vapaa".
Senvuoksi juoksin minä esiin, laskin käsivarteni hänen vyötäisilleen ja kuiskasin:
"Saanko luvan, Hanna?"