Hän säpsähti ja kävi hohtavan punaseksi, mutta heti hän tunsi minut; ja niin me lähdimme tanssiin.
Siellä oli sekä ylioppilaita että inspehtoreja ja yksi nimismiehen kirjuri ennastaan, niin että "kaupunkiherran" osanotto tanssiin ei herättänyt mitään erityistä huomiota, varsinkin kun minun tanssitaitoni täällä oli täydellisesti paikallaan.
Me tanssimme monta tanssia yhdessä, ja kuta hämärämmäksi kesäilta tuli, sitä selvemmäksi tuli minulle, kenen se vaaleanverinen pää oli, joka nuoruudenmuistojen vahvoilla voimilla oli sysännyt syrjään säihkyvät silmät ja tummat kiharat. Kuinka hyvin hän muistikaan minut ja joka sanan, minkä olimme puhuneet käydessäni täällä pääsiäisaikaan kuusi vuotta sitte! Hänessä ei nuoruudenystävän kuva nähtävästi ollut vaalennut niin paljon kuin minussa.
Lautamies väsyi nyt katselemaan ja lähti kotiin. Me olimme siis kahden kesken kotimatkalla. Kesäyö oli leuto, taivas kirkas, kauempana kohisi joki koskesta alas, ja kuivuvan heinän tuoksu nousi niityltä. Me kävelimme aivan lähekkäin.
"Muistatko kuinka sinä aina kuivasit minun takkini ja lämmitit minulle maitoa talvi-iltoina, kun tulimme teille, kauppa-Lassi ja minä?"
"Muistan, Nils."
"Muistatko kun sinä olit pieni ja minä nostin sinut Pollen selkään ja talutin aina myllylle asti?"
Hän muisti kaikki.
"Muistatko, kuinka me kävelimme täällä harjulla silloin pääsiäisenä viimeksi täällä käydessäni?"
"Muistan, Nils,… mutta siitä on jo niin hirmusen pitkä aika…"