Ääni vapisi kuten tukehdutetusta nyyhkytyksestä, ja kun minä katsahdin häneen, olivat hänen poskensa valkoset kuin paidan kaulus hänen pikkuleukansa alla.
Riemuun puhkesi nuori, lämmin rintani! Kuusi pitkää vuotta oli minulla ollut mitä kallisarvoisin aarre, vaikken ollut ymmärtänyt avata lukkoa, jonka taakse se oli kätketty.
"Mutta nyt olen minä täällä! Nyt olen minä täällä, oma rakas pikku tyttöni!" kuiskasin minä hänen korvaansa, ja koska suuni kerran oli niillä seuduin, painoin ensimäisen suutelon hänen vapisevalle pikkusuulleen ja suljin hänet syliini.
Sitten istuimme me kauan hiljaa tien vieressä kivellä, lujaan toisiamme vastaan painautuneina.
"Luuletko että olisi hyvin vaikeata oikein pian jättää isäsi ja äitisi ja rakas lapsuudenkotisi?"
"Sitä en minä tiedä, Nils."
"Mutta omaksi pikku vaimokseni sinä tahdot tulla ja seurata minua ja rakastaa minua?"
"Kyllä, Jumala sinua siunatkoon, Nils, sen minä tahdon tehdä."
Ja sillä tavalla se kävi, että minä, joka olin ollut niin ylpeä itsenäisyydestäni, pysyin itsenäisenä ainoastaan muutaman, nopeasti kuluvan vuoden, sitten tullakseni hänen omakseen, kokonaan antautuakseni hänelle, joka rakkautensa auringonpaisteella on tehnyt koko elämäni valoisaksi, ja saanut minut siihen lujaan vakaumukseen, että jos mikään sananlasku puhuu totta, niin varmasti se, joka sanoo, että samanlaisilta lapsilta luonnistuu leikki parhaiten.