Kaksi kertaa täytyi Pekan huomauttaa että "hevonen jo aikoja sitte oli syönyt viimeisenkin kaurajyvän", ennenkuin maltimme lähteä liikkeelle.
Mutta kun sitte saavuimme tähän pikku kaupunkiimme, jossa silloin oli vain neljätuhatta asukasta, öljylyhdyt toisella syrjällä katua eikä katukäytäviä ollenkaan, hämmästyi Hanna niin sen suuruudesta ja komeudesta ja mahtavuudesta, että hän painautui lujaan minua vastaan ja sanoi:
"Hirmuista Nils, kuinka täällä on suurta ja hienoa ja ylhäistä! Minä niin pelkään, Nils. Täällä et saa koskaan, koskaan poistua luotani".
Komeasti ajaa rämistelimme me Suuren torin yli, käännyimme alas Rantakadulle ja taloon, missä minun puotini oli. Meidän kolme pientä huonettamme toisessa kerroksessa tulivat tyhjiksi vasta ensimäinen päivä lokakuuta; siihen asti piti meidän asua konttorissa puodin takana ja minun pienessä makuuhuoneessani sen vieressä. Sänky oli sivulta vedettävä kahden maattava, ja minä olin ostanut uuden 15 riikintalaria maksavan peilin — siinä kaikki.
Minä lukitsin porstuan oven hyvin, lähetin pois vanhan siivoojattareni, joka oli ottanut meidät vastaan, sytytin lampun ja menin puodista hakemaan portviiniä ja paraita smyrnanviikunoita; ja kun minä silloin vielä en ollut se puhuja, mikä minusta myöhemmin on kehittynyt, sanoin minä vaan: "Jumala siunatkoon sinua, rakas pikku vaimoni!"
* * * * *
Nyt oli minulla onnellinen koti ja turvattu toimeentulo, ja olisin voinut olla täysin tyytyväinen, jollei ihminen olisi niin luotu, että hän aina tavottelee sitä, mitä hänellä ei ole.
Valtuusmiesvaalissa kunnianhimon paholainen ensi kerran toden teolla meni minuun. Kouluneuvostossa minä olin jo ennen. Mutta Vestergren, rautakauppias kadun toisella puolen, hän oli valtuusmies, ja räätäli Lundell, jolla ei ollut enempää kuin kaksi kisälliä verstaassaan, hän oli valtuusmies, ja minä en voinut silloin ymmärtää enkä ymmärrä vielä tänäänkään, että he juuri olivat sen viisaampia kuin minäkään.
Minä melkein häpeän siitä puhua, mutta minä, jota ei hammassärky, eikä reumatismi eikä huono omatunto estänyt nukkumasta, minä aloin maata valveilla öisin ja tuumia kuinka minä pääsisin mukaan kaupungin asioita hoitamaan.
"Sinä olet varmaankin kipeä, Nils?" arveli Hanna, joka heräsi minun kääntelemisestäni ja vääntelemisestäni.