"En suinkaan! Minä nukun, minä nukun, rakkaani", vastasin minä.
Nyt ei ole niin vaikeata sille, joka tahtoo päästä mukaan politiikkaan, sillä nyt on sekä raittius ja vapaakirkollisuus ja todellinen vapaamielisyys y.m. harrastettavana; mutta siihen aikaan ei meillä ollut raittiutta eikä muutakaan vapaamielisyyttä tässä maassa. Kypsän harkinnan jälkeen päätin minä senvuoksi astua säästäväisyyden tietä kuolemattomuuteen. Ei niin ymmärtäen että minä omasta puolestani olisin tullut säästäväisemmäksi. Päinvastoin, minä lahjottelin oikealle ja vasemmalle enkä sanonut koskaan ketään vastaan, ja ne, joilla oli suuri äänimäärä, saivat puodissani tinkiä niin paljon kuin kehtasivat. Ja minä pyysin Hannaa aina ostamaan taloudessamme tarvittavan lihan teurastaja Karlssonilta Eteläkadulla eikä niin tarkoin välittämään hinnasta, sillä Karlsson oli mahtava mies siinä osassa kaupunkia ja kansa seurasi hänen neuvojaan.
Ei, säästäväisyyttä yleisissä asioissa, kaupungin varojen hoidossa täytyi minun harrastaa, tehdäkseni itseni edullisesti huomatuksi.
Tähän nähden panin minä kouluneuvostossa vastalauseeni ison koulusalin uudestaan maalaamista vastaan 57 kruunun kustannuksella, ja kun asia tuli esille kirkonkokouksessa, avasin minä suuni, puhuin ja sanoin:
"Herra puheenjohtaja, hyvät herrat!
"Kouluneuvostossa olen rohjennut vastustaa tätä kallista ja tarpeetonta korjausta, koska mielestäni kerrankin täytyy panna raja yleisten varojen tuhlaamiselle tässä kaupungissa. ('Hyvä!') Niin, minä sanon tuhlaamiselle, hyvät herrat, ja uskallan, tätä ankaraa sanaa motiveeratakseni muistuttaa noista uusista poliisilakeista, jotka maksoivat 7 kruunua kappale, uudesta muuriaidasta hautuumaan ympäri, vainajien lepokammion, kuten runoilija niin kauniisti sanoo, toripumpun liian komeaksi laittamisesta ja siitä, että annettiin kaupungin hienoimman väritaiteilijan maalata puiston penkit parhaalla öljyvärillä, vaikka vaivais-Kallen vetämä yksinkertainen pohjamaali olisi ollut aivan tarpeeksi. ('Vallan totta!')
"Minä rakastan kansan lapsia, hyvät herrat, minä tahdon että he saavat valistusta, eivätkä istu tyhjin vatsoin koulussa. Jos Herra suo minun omien lasteni elää koulu-ikään, niin saavat he alku-opetuksensa kansakoulussamme ja tulevat istumaan vierekkäin noiden rakkaiden pienokaisten kanssa meidän köyhimmistä kodeistamme. (Pitkää, hyväksyvää muminaa ovensuusta, työväen joukosta.)
"Mutta onko oikein kouluhuoneen ylellisen sisustuksen kautta, koreilla väreillä, jotka maksavat yli puolen sataa kruunua, vetää lasten helposti liikkuvainen mieli pois tarpeellisesta opetuksen tarkkaamisesta? Onko oikein tehdä koulu niin paljon kauniimmaksi kuin nuo köyhät kodit, joista useimmat koululapset ovat, että pienokaiset ehkä eivät tule viihtymään kodeissaan, vaan alkavat halveksia noita köyhiä, mutta rehellisiä ja kunnioitettavia ihmisiä, jotka ovat heille elämän antaneet?
"Sali on siihen aikaan kun koulutalo oli yksityisomaisuutta, ollut rikkaan ja arvossa pidetyn miehen ruokasali. Minun mielestäni on se vieläkin hyvin kaunis. 'Mutta värit ovat kuluneet", sanotaan. Minä vastaan tähän toivomuksella: Älköön vaan niitä opetuksia ja totuuksia, joita tässä huoneessa taitavat ja innokkaat opettajat istuttavat hentoihin sydämiin, kuluttako pois elämä, jossa kyllä on liiaksikin ylellisyyttä ja komeutta, ilman että sitä täytyy kansakoulussa opettaa!' ('Hyvä! Hyvä!')
"Kouluneuvoston ja kirkkoherran ehdotus kumottiin, minun vastalauseeni hyväksyttiin, ja koulusali sai olla haalistuneena ja rumana vielä kahdeksan vuotta, kunnes minä kerran syntymäpäivänäni omalla kustannuksellani kahdenkertaisesta summasta annoin laittaa sen siistiksi, jonka vuoksi minusta sanomalehdessä mainittiin otsakkeella: 'Valistuksen etuvartija, ystävä ja edistäjä.'