Hän lapsellisuudessaan ei nähtävästi heti käsittänyt tämän tosiasian täyttä merkitystä; mutta hän näki, että olin iloinen, ja senvuoksi tuli hänkin iloiseksi, nojautui lempeästi rintaani vastaan ja sanoi:
"Kuinka suuri palkka on valtuusmiehellä, Nils?"
"Hm… ei juuri mitään aineellista etua, rakkaani; mutta tietoisuus siitä että hyödyttää yhteiskuntaa ja sen asukkaita eläessään, ja että kuollessaan saa ystävällisen muistopuheen lehteen ja lipun puolitankoon raatihuoneella."
Nyt olin minä tyytyväinen ja hyvilläni pitemmän aikaa. Liike kävi hyvin, ja kotona kukoistivat onni ja ilo. Lapset tulivat toinen toisensa jälkeen, tuottivat meille suurta iloa ja kehittyivät luonnonmukaisesti. Kesäisin olimme toisinaan pari viikkoa Peltoniemessä. Eihän murheitakaan koskaan kokonaan puutu. Leena muori erosi täältä meidän naimisemme neljäntenä vuotena, ja lapsemme olivat toisinaan sairaanlaisia, mutta yhtään emme ole menettäneet, vaikka meillä niitä on seitsemän.
Kaupungin valtuustossa minä suoriuduin hyvin ja sain joka tammikuun kokouksessa neljä tai viisi ääntä varapuheenjohtajaksi. Ja sen minä aivan vilpittömästi sanon, etten ollenkaan ajatellut mitään poliittista kehitystä tai uusia kunniapaikkoja, kun eräänä iltana talvimarkkinain aikana tapasin konsuli Landelinin Göteborgista.
Hän oli hauska mies, täynnä kaskuja ja sukkeluuksia, ja me ja Pettersson ja Ström olimme yhtä mittaa yhdessä pari kolme päivää. Kun me sitte eräänä iltana istuimme Landelinin huoneessa, sanoi Landelin äkkiä minulle:
"Sinua, Jönsson, joka olet sekä varma että hieno mies, ei tosiaankaan enää pitäisi kutsua 'patruunaksi', kuten mitä tahansa kalakauppiasta."
"Tsjaa", sanoin minä, "mitäpä sille tekee?"
"Enpä luulisi mahdottomaksi tehdä sinusta Perun varakonsulia tässä kaupungissa", sanoi Landelin.
Minä vaan nauroin, mutta kuinka olikaan, oli tuo asia mielessäni koko yön, ja minä tulin yhä enemmän ja enemmän tyytymättömäksi patruuna-arvonimeen, joka vielä muutamia vuosia takaperin niin suuresti oli sydäntäni riemastuttanut.