Varsinaisessa virantoimituksessa konsulina en voi sanoa koskaan olleeni. Mutta kerran Hannan syntymäpäivänä, kun olimme vetäneet ylös lipun, tuli eräs italialainen posetiivin soittaja apinoineen ja mongersi niin paljon siansaksaansa, että minä lopulta ymmärsin hänen tarkottavan, että koska minä olin ulkomaiden ainoa edustaja tässä kaupungissa, tahtoi hän apua minulta, jos kohta minä olinkin perulainen enkä ollenkaan italialainen varakonsuli, minkä minä lippuun viitaten koetin selittää.

Hän vaan mongersi mongerrustaan. No, oli Hannani kunniapäivä ja olimme saaneet hyvän päivällisen; minua hänen ilmeisesti kurja tilansa liikutti, ja minä annoin hänelle valtakunnanpankin viitosen lohduttaen häntä muutamin sanoin, melkein hänen omalla kielellään:

"Maledetto, poveretto! Kas tässä viis krunetto."

VII.

Koettelemuksen päivinä.

Kullakin säädyllä on omat etunsa enkä minä ketään kadehdi. Liikemiehen, jolle käy hyvin, ei tarvitse, kuten virkamiehen määrätyllä, niukalla palkalla, heti uransa alussakaan pitää kovin suurena tuhlauksena hankkia silkkihame pikku eukolleen tai uusi päällys salin huonekaluihin. Mutta minä tahdon verrata virkamiestä ja ammatinharjottajaa talonomistajaan hiljaisella satamakadulla, jonka tilikirjoissa ei varsin suuria numeroita esiinny, ei voitto- eikä tappiopuolella, kun sitävastoin liikemies on verrattava purjehtijaan, jonka laiva toisena hetkenä voi kylläkin komeasti keikkua auringonpaisteisella aallolla, mutta pian senjälkeen ajautua haaksirikkoisena hylkynä asumattomalle rannalle.

Ei niin ymmärtäen että Nålköping olisi mikään liikekeskusta tai rajun keinottelun tyyssija, tai että minä tahtoisin loistaa jonkunlaisena suurena, uudenaikaisena liikenerona, mutta tosiasia on, että minä keväällä v. 1881 olin niin suuressa pulassa, kuin todella olisin ollut tuollainen nero. En ollut tyytynyt puotiliikkeeseeni, vaan olin ostanut metsiä ja puutavaran arvo laski, olin ostanut kauroja ja niitä ei kysytty ollenkaan. Sitte vielä pari ystävää käytti tilaisuutta lyödäkseen kintaansa pöytään, ja kun Nils Jönsson suoriutui heidän konkurssipesistään oli hän, niinkuin minä sitä tahtoisin nimittää, jotensakin puhtaaksi kynitty.

Kotona oli aurinkoa ja iloa ja rauhaa kuten tavallisesti; lapset ja Hanna tulivat minua vastaan päivällisaikaan ja tervehtivät minua kukin tavallaan, Hannasta alkaen, joka ulottui suuhuni asti, pikku Jennyyn, joka vaan voi ottaa minua polvista kiinni ja jokeltaa: "Pa-pa-pa". Kukkia aina ikkunoissa ja joka nurkka siistittynä. Päivälliseksi aina joku hyvä makupala minulle, ja illalla kiiltävä poriseva teekeittiö ja paras tuoli paraalla paikalla.

Konttorissa surua ja levottomuutta, kaikki harmaata, kolme uutta huolta jokaisen vanhan sijaan, joka vaivoin saatiin selvitetyksi. Aloin jo uskoa, että voisi käydä vallan hullusti, ja kun minä iltasin istuin ja katselin meidän kaunista salinlamppuamme, huomasin hämmästyksekseni ajattelevani, mihin hintaan se mahdollisesti menisi konkurssihuutokaupassa. Annoin katseeni kiitää koko silloisen huoneustomme, kuuden kauniin huoneen läpi, ja kiusasin itseäni näkemällä hengessä ne täynnä kaupunkilaisia kaikista yhteiskuntaluokista, hatut päässä ja naureskellen huutokaupan pitäjän laskettamille sukkeluuksille kaikista näistä rakkaista, kauniista esineistä, jotka yhdessä muodostivat rakkaan kotini.

Uskokaa minua tai ei, mutta minä en oikein tunne Hannaani, vaikka olemme eläneet yhdessä niin monta vuotta. Luulen, että hän koko ajan on näyttänyt minulle niin sanoakseni aurinkopuolen kasvoja, ja että hänellä on toisetkin, joita minä en saa nähdä. Väliin kun olen tullut rappusia ylös, olen kuullut hänen äänensä vierassointuisena, terävänä ja moittivana, varsin kylmänä ja kovana, ja pari kertaa kun äkkiä ja odottamatta olen tullut kotiin, olen nähnyt hänen kasvonsa synkkinä, outoina minulle, mutta ne ovat tulleet valoisiksi ja iloisiksi, niinpiankuin hän on nähnyt minut. Sydänkäpyseni, minä aavistan kuinka asia on! Kaiken valon ja ilon, minkä puhdas, rakastettu olentosi itseensä kätkee, kevättunteet vielä syksynkin päivinä, ne sinä säästät vanhalle Nissellesi, ja kaiken alakuloisuuden ja huonon tuulen, mitä sinulla kuten muilla voi olla, sen peität sinä minun näkyvistäni yhtä huolellisesti kuin minkä tahansa muun huonon, joka voisi loukata silmääni ja tehdä mieleni levottomaksi. Minä aavistan, että juuri näin hienot, jalot naiset menettelevät, mutta missä olet sinä sen oppinut, pikku lautamiehentytär?