No, nyt tahdoin minäkin osoittautua lujaksi ja yksin kestää sen myrskyn, mihin olin joutunut; Hannan ei pitänyt saada tietää mitään, ennenkuin kaikki jo oli ohi tahi mahdollisesti — onnettomuus käynyt mahdottomaksi salata.
Näytti käyvän tähän jälkimäiseen suuntaan, ja minä aloin jo kääntää ajatukseni pelastuksen mahdollisuuksista itsetutkimukseen liikkeen tilasta, jos nimittäin tulisi kysymykseen vakava tarkastus, millä tavalla Nils Jönsson on liikettään hoitanut. Kuinka tulisi uskottujen miesten kertomus mahdollisessa konkurssissa kuulumaan? Olinko minä kadottanut jotakin enemmän kuin kaiken aineellisen omaisuuteni, jos kuperkeikka tulisi? Oliko myöskin kauppamieskunniani silloin mennyttä kalua?
Ei, kuinka ankara olinkaan itseäni kohtaan, en voinut sitä huomata; Nils Jönsson oli ojentanut koipensa hiukan kauemmaksi kuin peitto riitti, mutta kunnia oli tallella. Ei mitään epärehellisyyttä! Ei mitään keinottelua!
No, jos olisin ollut yksin, olisi kai Jumalan nimessä saanut tulla konkurssi; mutta rakastetun puolison käsivarret kaulalla, pikku Jennyn pienet kätöset polven ympäri ja kaikki muut pikkaraiset takin liepeissä tulisi uutten urien alottaminen vähän vaikeaksi.
Ja eräänä iltana, kun viivyin hyvin kauan illallispöydässä, ja lapset toinen toisensa jälkeen sanoivat hyvää yötä ja viimeinen pieni, punainen suu oli ojennettu papalle, ja Hanna ja minä olimme kahdenkesken, silloin raukesivat kaikki ylpeät aikomukset, minä vedin hänet lähelleni ja nyyhkytin:
"Minulla on huolia, Hanna. Onnettomuus, ehkäpä puute, seisoo ovemme edessä."
Silloin hän vaan lujemmin pusertautui minuun ja kuiskasi:
"Olen ymmärtänyt sen, Nils. Enkö minä missään kelpaisi sinua auttamaan?"
Kyllä, totta tosiaan, siihen hän kyllä kelpasi. Vain sen kautta että on kirkumatta ja itkemättä ja heittäytymättä sohvalle ja potkimatta jaloillaan hermokohtauksissa, voi vaimo auttaa miestään koko paljon.
Ja sitten oli meillä aina iltasin pieni luottamushetki, kun lapset olivat menneet levolle, Hannalla ja minulla. Hän lohdutti minua ja pysyi lujana ja teki ehdotuksiaan hänkin. Tietysti ei yksikään niistä kelvannut, mutta minä tulin lujemmaksi ja toivorikkaammaksi vain niiden kuulemisestakin.