"Ky…y…llä. Olimme ajatelleet tuorstaina, mutta…"
"Jaha. Tuorstaina! Silloin minulla juuri on asiaa kaupunkiin. Suokaa anteeksi, ukolla on omituiset päähänpistonsa. En ole sellaisessa tilaisuudessa ollut pitkiin aikoihin. Vanhoja tuttaviahan nyt ollaan. Tokkohan olisi mahdollista saada olla mukana?"
"Herra hovimarsalkka… en löydä sanoja… liian suuri kunnia… hm…"
En ole muuten juuri mikään kumartelija, mutta vaikka luulen silloin pokkuroineeni ja kumarrelleeni varsin runsaasti, en voi sitä katua vielä tänäkään päivänä. Nähkääs, yhdestä hovimarsalkasta minä viis välitän, mutta tuo vanha vääräsäärihän oli nostanut minut jaloilleni ja pelastanut onnellisen kotini!
Hänelle annettiin tieto, että toimituksen piti tapahtua kello neljä ja lyönnilleen olivat hänen vaununsa portilla. Hanna kyllä arveli, että se oli hauskaa muiden rouvien vuoksi, mutta oli hirmuisen hämillään, ja sitte ei hän oikein tietänyt millä tavoin puettuna piti luulla hänen tulevan. Mies, joka kutsui konsulia ja tukkukauppiasta "herra" ja "herraseni", voi epäilemättä tulla ristiäisiin metsästyssaappaissa.
Mutta ei, hänellä oli täysi hovipuku, hän tervehti kohteliaasti kaikkia ja kutsui Hannaa "rouva konsulinnaksi", niin että hän kyllä tavat tunsi kun vaan tahtoi.
Pappi oli pudottaa käsikirjansa kun sai nähdä tuon vanhan kopean hovimarsalkan, joka ei koko kaupungissa seurustellut kenenkään muun kanssa kuin maaherran, kummina minun luonani, ja Nålköpingin rouvat olivat niellä ukon katseillaan.
Tyttö kastettiin Katriksi ja hänen pitäisi nyt keväällä päästä edes.
Hovimarsalkka kilisti lasia vaimoni kanssa ja pyysi saada lähemmin katsella pienokaista. Kun Hanna toi hänet, katseli hän lasta pitkän aikaa ja hänen vanhat silmänsä näyttivät sumenevan.
"Minä olen vanha, lapseton leskimies, enkä tuollaisista pikkaraisista juuri paljoakaan ymmärrä; mutta saanko minä, rouva konsulinna?"