Mutta yskä tuli aina pahemmaksi ja hätä kotona suuremmaksi, sillä pian ei äiti enää paljoakaan voinut olla toimessa. Ja eräänä talvi-iltana, vähän ennen joulua, kun tulin kotiin herrastalosta, missä olin ollut puimakonetta ajamassa, oli niin tavattoman hiljaista tuvassa; siskot hiipivät äänettöminä pitkin seinävieriä, ja isä istui sohvankannella kasvot käsiin painuneina. Sängyn peitti puhdas, valkonen lakana; äitiä ei näkynyt. Sydämeni kutistui kokoon: syöksyin esiin ja huusin:
"Hyvä Jumala, missä on äiti?"
Silloin kohotti isä päätänsä ja kuiskasi:
"Äiti on kuollut."
Yhden ainoan kodissani nyt olevan ylellisyysesineen arvo olisi voinut pelastaa hänen elämänsä vuosikausiksi. Mutta mitäpä hyötyä siitä olisi ollut? Mitä iloa oli hänellä elämästä?
En koskaan nähnyt mitään ulkonaista rakkauden merkkiä isän ja äidin välillä. Kului varmaankin viikkoja, joina he eivät keskenään vaihtaneet viittäkymmentä sanaa. Ja hautauspäivänä olivat isän silmät kuivat, silloinkin kun hän omin käsin naulasi arkun kannen kiinni. Ja kun Mäkelän Kustaa sanoi hänelle: "Juha parka, kun jäit ilman vaimoa!", sanoi hän vaan: "Ottakaa vielä yksi ryyppy, sinulla ja Martalla kun on kulettavana niin pitkä matka!" Maailman nähden olivat he vain kuin kaksi yhteen valjastettua työkonia.
Ja kuitenkin ei mikään ole sen varmempaa kuin että isä kuolemaansa asti suri äitiä. En usko, että hän sitä itsekään tiesi tai ymmärsi. Hän tuli vaan vielä ohuemmaksi, vielä kumarammaksi ja kurjemmaksi kuin ennen. Ennenkin oli hän ollut vähäpuheinen; nyt hän tuskin koskaan avasi suutaan ja kolmen kuukauden perästä oli hänkin kuollut.
Miia ja Jaakko olivat menneet jo aikasemmin. Minä, yksitoistavuotias, olin vanhin meistä elossa olevista, Hanna oli yhdeksän vuoden, Johannes seitsemän ja Emma kolmen.
Eräs naapurinvaimo otti huostaansa meidät ja mökin, ja seuraavana päivänä tuli vaivaishoitohallituksen puheenjohtaja. Hän katseli meitä, patoja liedellä, isävainaata, joka vielä makasi sängyssä, raappi sitte tukkaansa ja sanoi: "Täällä täytyy pitää huutokauppa."
"Oh, näistä roskista ei kai montaakaan äyriä lähde", arveli naapurinvaimo.